OIKEUTTA KURHELAN PERHEELLE

Pakkohuostaanottamisen kynnys pitäisi olla Suomessa korkea, siis lain mukaan, ja lain mukaan myös huostaanoton tarve tulee arvioida niin huolella, ettei yhtään lasta otettaisi huostaan muuten kuin silloin, kun siihen on todellakin tarvetta, ja että pakkohuostanotto on se viho viimeinen keino, kun kaikki muut keinot on käyty läpi ja tehottomiksi todettu.

On inhimillisesti traagista, jos huostaan on otettu lapsi, vaikka lapsella ei olisikaan lain mukaan huostaanoton tarvetta. Valitettavasti aivan liian monessa tapauksessa näin on käynyt, eli lapsi/lapsia on otettu huostaan, ja jopa lopullisesti erotettu perheestään ja jopa 18 vuotiaaksi asti, vaikka huostaanotolle ei ole löytynyt todellisia tutkittuja ja siten todistetusti päteviä perusteita. Näissä median ja internetin kautta esille tuoduissa lukuisissa tapauksissa näyttää selvästi siltä, että tilanteissa taustalla täytyy olla ongelmat sosiaalityön laadussa, mentaliteetissa ja siinä, että pakkosijoituksesta on tullut bisnestä, eli selkokielellä ”lapsikauppaa”. Ja on tullut selvästi esille tapauksia, joissa sosiaalityntekijällä on taloudellisia kytköksiä esim. sijaisperhetoimintaan ja lastenkoteihin. Tämä on mielestäni sen laatuinen jääviysasia, että ko. henkilöistä tulee tehdä tutkintapyyntö ja heidän toimensa laillisutta tulee oikeudessa kyseenalaistaa, jotta saatasiin aikaan laki, joka turvaisi, että näin ei tule jatkossa koskaan enää käymään.

Lapsen ja perheen kannalta tilanne, että huostaanottokriteerit/-tilanne ja todisteet olisi tutkittu ja arvioitu huolella on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Outoa on, että pakkohuostaanottoja ei tapahdu niissä perheissä (vaikka rankkoja todisteita löytyisi), joissa on sukulaisissa kytköksiä lastensuojelu-sosiaalivirnaomaisiin (esim. Eerikan tapaus), tai että epäilty perhe kuuluu ns. ”isokenkäisiin”, eli ovat varakkaita, jukisuuden henkilöitä tai muuten vain vaikutusvaltaisia.

Myöskin ihmetyttää se, että ns,. avohuollon tukitoimia ei enää juurikaan kunnissa ”harrasteta” (niihin kun ei saa valtiontukea) lapsen kehityksen ja terveyden turvaamiseksi. Jos huostaanottoon päädytään siksi, ettei avohuoltoa ole ollut asiakkaiden tarpeiden mukaan saatavana, toimivat sosiaalityöntekijät lainvastaisesti, ja tästä on kunnan päätäjät ja pakkohuostaanottoon syyllistyneet pantava juridisesti vastuuseen, koska lastensuojelulain (11§) mukaan lapsen ja perheen tulee saada juuri HEIDÄN tarpeisiinsa räätälöityjä tukitoimia. Resurssipula ei saa milloinkan olla syy, siihen, että pakkohuostannottoon ja pakkosijoituksen ryhdytään ennenkuin avohuollon tukitoimet on käyty läpi. Painopisteen pitäisi olla huomattavasti paljon enemmän avohuollossa niin, että tuetaan lasta ja perhettä kotiin/kotona. Näinhän asia on lain ja kirjaimen mukaan ”paperilla” tälläkin hetkellä, mutta käytäntö on aivan liian usein täysin erilainen,

Esimerkkinä avohuollosta olisi kodinhoitajan saaminen lapsiperheeseen tietynlaisissa tilanteissa (esim. äidin väsymys, synnytyksen jälkeinen masennus, sairauden sattuessa tai jokin muu akuutti hätätilanne), ja erityisapsen kyseessä ollessa oikean ammattiryhmän antama tuki: keskusteluapua, musiikki-, liikunta- ja leikkiterapiaa, tukiaikuishenkilön palvelua jne.

Yksi asia vielä: sairaanhoitaja joutuu vastuuseen tahattomastakin hoitovirheestä, niin miksi ei sosiaalityöntekijä joutuisi? Tätä ei minun oikeudentajuni ymmärrä.