Ei uraanikaivostoimintaa Kuusamoon

Entinen kuusamolainen

/ #176 Ei perehdytty

31.01.2014 16:26

Adressin järjestäminen on ok, mutta jos adressissa ei ole mitään perusteluja muuta kuin "ei tällaista Kuusamoon" on perusteet adressille aika heikot. Tuntuu siltä, ettei oikeasti ole edes perehdytty siihen mikä tai millaista tämä kavostoiminta oikeasti olisi. Vertaus Talvivaaraan on turha, koska kyseessä olisi aivan erilainen kaivos. Lisäksi Suomessa on useampia kaivoksia, jotka eivät ole Talvivaaran kaltaisia, toimivat mainiosti. Tämähän toisi Kuusamoon varmasti paljon työpaikkoja suoraan ja sivuvaikutuksena. Eikö olisi aika rakentaa kaupunkia muunkin kuin matkailun varaan ja rikastuttaa elinkeinorakennetta? Ei ne venäläiset ole kuitenkaan siellä 365 päivää vuodessa rahaa tuomassa. Olisi varmasti aika saada paikkakunnan työttömyysprosentitkin laskuun ja kunnan verovarannot kasvuun. Kaikkeen ei ehkä näin tarvitsisi EU- / valtiorahoitusta (meidän muiden veronmaksajien rahoja) vaan voisi tulla toimeen omillaan.