Sairaallakin on oikeus ihmisarvoiseen elämään

Lähtökohtana on omakohtaiset tiedot asioiden pompottelusta ja hakemuksen laatimisen vaikeudesta, sekä indeksin vaikutuksesta korvauksen määrään. En tiedä miten kuluttajaindeksillä voidaan mitata sairauskulujen hintojen nousua ja sitä että kaiken aikaa reseptilääkkeitä putoaa Kela -korvauksen ulkopuolelle. Kuitenkin lääke on jatkuvassa käytössä ja lääkärin määräämänä. Myöskin tarve mennä yksityislääkärille, kun terveyskeskuksiin ei saa aikaa, on täysin huomioimatta korvauksen määrissä.

On paljon vähävaraisia sairaita, joihin olen ollut yhteydessä. Heistä eräskin kertoo, että kun hän mainitsee sosiaalitoimistossa lääkkeiden ostotarpeen, hänelle sanotaan, että säästä lääkkeitä varten! Voiko sellainen ihminen säästää, jolle rahat eivät riitä edes normaalin arjen/elämisen kustannuksiin - ylellisyyksistä puhumattakaan. 

Sain myös apua toiselta, joka on taistellut "tuulimyllyjä vastaan", kuten hän kertoo.
Laitan hänen kommenttinsa asiasta ja uskon tässä jo olevan aika tarkat perustelutkin:
1. KELA tuntuu sisäisissä ohjeistuksissaan unohtaneen lain perimmäisen tarkoituksen (löytyy HE:stä): edesauttaa sairaan kotona selviytymistä! Korvauksen ehdoksi on jostain syystä muodostunut "vuodepotilas", vaikka laki ei missään kohtaa moista edellytä. Laki vammaisetuuksista (11.5.2007/570, 1 §) kiteyttää lain tarkoituksen seuraavanlaisesti: ”Tämän lain tarkoituksena on tukea Suomessa asuvan vammaisen tai pitkäaikaisesti sairaan henkilön selviytymistä jokapäiväisessä elämässä, osallistumista työhön tai opiskeluun sekä hänen toimintakykynsä ylläpitämistä, hänen kotona asumistaan, kuntoutustaan ja hoitoaan.”
2. Jatkuvien hakemusten täyttäminen vaatii sairaalta kohtuutonta vaivaa, etenkin kun kela useimmiten haluaa laskelmat syntyneistä kuluista, joita ei kuitenkaan huomioi tai huomioi erittäin mielivaltaisesti. 3. Turvatakseen oikeutensa on käytävä pääsääntöisesti koko valituskoneisto läpi - niukkojen resurssien tuhlaamista niin hakijan kuin kelan näkökulmasta. Säästöä syntyy kun pääsääntöisesti annetaan hylkypäätös ja vain harvat siitä valittavat. 4. Jatkuvien määräaikaisuuksien jatkoajan hakeminen on aikaavievää, niin hakemusten täyttäminen kuin niiden käsittely. Käykö nyt niin, että sairaille varatut varat kuluvatkin kalliin koneiston pyörittämiseen? Sairas joutuu usein päätöstä odottamaan siten, että tulonlähde on katkennut, vaikka menot jatkuvat entiseen tahtiin - tai sairauden edetessä jopa lisääntyvät.
5. KELA jättää huomattavan määrän kustannuksia huomioimatta, esim. sairaalamaksut, fysioterapiakulut, lääkärin määrämiä lääkekuluja ym. vedoten siihen, että ne eivät ole säännöllisiä. Laki vammaisetuuksista (11.5.2007/570, 5 §) määrittelee erityiskustannuksilla tarkoitettavan toimintakyvyn heikentymisestä aiheutuvia tarpeellisia, ylimääräisiä ja jatkuvia kustannuksia siltä osin kuin henkilö vastaa niistä itse. Vaatimusta säännöllisyydestä ei ole erityiskustannusten yhteydessä mainittu. Erityiskustannusten syntyminen voi olla jatkuvaa ilman, että sama kustannus toistuu säännöllisenä. Lain 11 § käsittelee kokonaisharkintaa mainiten nimenomaan, että hoitotuen määrää harkittaessa eri tekijöiden yhteisvaikutus arvioidaan kokonaisuutena. 6. Erikoisruokavalion kustannuksia ei hyvitetä mitenkään. Laktoosi-intoleranssi on hyvä esimerkki, mutta ruoka-aineallergioiden suhteen voi asia olla vielä kinkkisempi. Mikäli sairas ei esim. vakavien, henkeäuhkaavien allergioiden vuoksi voi käyttää ruokailupalveluita tai valmisruokia, on kyllä aika heitteillä suurimman osan tuloista mennessä paitsi kohonneiden ruoka-ainekulujen, myös ruoanvalmistuskulujen kattamiseen.
7. Myöntämällä etuudet määräaikaisina KELA pakottaa kalliiden lääkärinlausuntojen toistuvaan hankkimiseen. Näitä kuluja hakemuksen liitteeksi vaadittavasta lausunnosta ei KELA korvaa eikä niitä myöskään huomioida laskelmassa silloin, kun eläkkeensaajan hoitotukea haetaan kulujen perusteella.