Ei uraanikaivostoimintaa Kuusamoon

Severi Kuivanen

/ #184 Hanke on torpattava ja lopullisesti

23.02.2014 16:25

Ollaan toistamassa Talvivaaran kuvio. Kullan erottelussa käytetään sellaista myrkkyä, että kun sitä lasketaan luontoon, niin on lopullisesti pilalla. Ja sehän on tarkoitus kuten Talvivaarassakin on tehty. Koko hankkeele ei ole alun perinkään tehty minkäänlaista jätevesisuunnitelmaan vaan on laskettu sen varaan, että sitä pääsee luontoon ja vesistöihin satunnaisten vuotojen kautta se maäärä, kun on tarpeen päästää. Sitten valehdellaan hankkeen työllistävä 5000 ihmistä, kun oikea luku on paljon lähempänä 500:aa kun tuhatta. Suomeen jäävä rahallinen hyöty on marginaalista, jos joku Lehtomäki nettoaa muutaman satasen osinkoja, niin siinä kaikki. Alue jolle kullanhuuhdontaa suuressa mitassa suunnitellaan on kuitenkin Suomen luonnon ykkösaluetta ja kuuluu meille kaikille. Kenelläkään ei ole oikeutta tärvellä kansallista omaisuuttamme.