Erityistukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen turvattava!


Vieras

/ #41

02.04.2014 19:35

Olen itse opiskellut alusta alkaen Jyväskylän erityiskoulussa, Haukkarannan koulussa. Se on ykyään Onerva koulu. Opiskelin n. 9 vuotta tässä koulussa, mutta lähdin koulukokeiluun 8lk:n keväälle ja koko 9 luokan Huhtaharjun yläasteen virallisena oppilaana. Arvosanani eivät ole pysyneet yksin hyvässä kunnossa, vaan olen vaatinut siihen enemmän. Minulla on lievä dysfasia, mutta tuon 9 vuoden aikana erityinen opiskelu, ja motivaatio oli pistänyt minut tuulettamaan ajatusta, että voisin tehdä enemmän kuin mitä teen nyt. Dysfasia ei enää vaikuta niin pahasti arkipäivinä Jyväskylän voionmaan lukiossa, kuitenkin joskus voi kuuntelukokeetkin vaikuttaa hiukan vaativalta, mutta sitä varten on pidemmät kuuntelukerrat, mikä on mielestäni tärkeä juttu. Mutta JOS EN OLISI ALOITTANUT ERITYISKOULUSTA LÄHTIEN, OLISIN JOUTUNUT ELÄMÄÄN VAIKEUKSISSA DYSFASIAN TAKIA. DYSFASIAN KANSSA ELÄMISEEN VAADITTIIN MONEN VUODEN PUHEHARJOITUKSET, TERAPIAT JNE. MUTTA NÄMÄ OVAT OLLEET SEN ARVOISIA. Jos hallitus tekisi tämän karmean teon, että me erityisnuoret joutuisimme isompiin luokkiin (itse koen jo jokapäivä). Tulisi erityisnuorten mahdollisuudet KUNTOUTUA heikentymään entistä pahemmin. Kannatan vahvasti adressin tekijän tarkoitusta. Erityislapset tarvitsevat myös tukea, jotta voimme pyrkiä tekemään parhaamme, jopa täysin odottamatonta.

Tytti Lehtomäki, 13C Voionmaan Lukio Jyväskylä