Raiskauksille kovempi tuomio!


Vieras

/ #389

11.04.2014 14:59

Minä oon sitä mieltä, että silloin tällöin siitä kärsii pahiten jos ottaa sen toisen tahdon noissa tilanteissa huomioon. Tarkoitan, että mielestäni seksi on sen verran perusoikeus, sen tulisi olla, että sitä saisi ilmaiseksi tasan juuri silloin kun haluaa. Pääsääntöisesti kyllä ei on ei, mutta olen sitä mieltä että joskus on tehtävä myös poikkeuksia. Se yleensä kun jos ei saa mielestään tarpeeksi seksiä, tekee katkeraksi niitä kohtaan jotka sitä saavat ja tähän mielestäni sitä tasa-arvoa ja lakimuutosta tarvittaisiin, että seksi nimenomaan taattaisiin kaikille. Juuri silloin kuin kukin sitä haluaa, ilman että tarvitsee maksaa siitä, sehän se vasta toisen "esineellistämistä" onkin ja jokatapauksessa myös työttömälläkin tulisi olla oikeus saada seksiä myös ilmaiseksi haluamansa oloiselta ja näköiseltä henkilöltä. Mielestäni varsinkin naisia/tyttöjä tulee kohdella kuin kukkaa kämmenellä, eli hyvin, mutta...En nyt tarkoita, että olisin mitään tekemässä, koska en näe siihen kuitenkaan juuri erikoisempaa tarvetta, ja osaan käyttää järkeäkin onnistuneesti jopa, mutta jos siis minun pitäisi tätä ko. viimeisintä(ei parhainta) tapaa saada seksiä käyttää, niin kyllä se niin on, että olisi sitten mieluummin otettu siitä, että häntä nimenomaan haluan ja häneltä seksiä. Kunnioituksesta toista kohtaan siis. Eli se mitä haen, niin mielestäni kyseisen lain tiukentamista en kannata, koska se puuttuisi liikaa siihen perusoikeuteen saada seksiä juuri silloin kuin sitä haluaa, vaikkakin viimeisin keino onkin. Väkivaltaa en hyväksy kannata ja tarkoituksella toisen alistamista, mutta rajansa näillä tiukennuksillakin.