Ehdoton EI Uudenkaupungin Hyttyskarin tuulivoimalahankkeelle
All the green crap |
/ #32 Ei Suomeen09.05.2014 22:19En sijoittaisi ainuttakaan kyseisen kokoluokan tuulimyllyä Suomeen. Ovat täysin kannattamattomia täällä meidän Suomen ilmasto-olosuhteissa. Eivät edes maailmankuulut hybridi tuulivoimalat kannattaneet Saksassa. Nykyistä tuulivoimaan liittyvää teollisuutta voidaan pitää jopa törkeänä kansantalouteen kohdistuvana rikoksena, mikä kohdistuu aivan tavalliseen Suomen kansalaiseen veronmaksajan ja sähköenergian käyttäjänä. Lainsäädäntö Suomessa määrittelee, kuinka mm. kunnallisten viranomaisten esimerkiksi kaavoituksen avulla on luotava ihmisille turvallinen, terveellinen ja viihtyisä asuin- ja elinympäristö. Tuulivoimalat nyt suunnitellussa kokoluokassa uhkaavat todistetusti vaarantaa nyt tässä Uudenkaupungin tapauksessa meidän kaupunkilaisten terveyttä. Meillä on varoittava esimerkki kaikille epäilijöille: Pori Peittoo, jossa jo muutama espanjalaisen GAMESAN valmistama jättimylly, teho 4,5 MW, ovat pystyssä lähellä kahta arvokasta kulttuuri kylää Lyttylää ja Kellahtea. Mainittu espanjalainen laitevalmistaja GAMESA teki tappiota vuoden 2012 tilikaudella yhteensä 62 miljoonaa euroa eikä tällainen konkurssikypsä yritys omaa mitään lain edellyttämää tuotevastuulain tarkoittamaa vastuuta enää markkinoille tuotetuista myllyistä. Espanja valtiolla on tästä "all the green crap" teollisuudesta yli 70 MRD:n valtionvelat, joista Espanjan kansa maksaa pelkkiä korkoja vuodessa yli 6 MRD euroa. Kuka haluaa vastaavaa tänne Suomeen ja sähkön kuluttajahinta huitelee noin 30 senttiä / kWh? Tuskin edes tämä meidän kommentoija, joka ei näe haittaa sijoittaa sellaista vastaavaa myllyä tänne Uuteenkaupunkiin? |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Ehdoton EI Uudenkaupungin Hyttyskarin tuulivoimalahankkeelle" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1945 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
901 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18071 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1149 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
456 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
641 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
289 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1795 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12793 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
462 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6375 Luotu: 29.11.2023
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
123 Luotu: 15.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
601 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.