EI LUOLAJAN KOULUN LAKKAUTTAMISELLE – EI SUURKOULULLE!
Vieras |
/ #13 Pedagogiikka edellä14.05.2014 20:15Toimiva, puhdas ja erinomaisen palautteen saanut Luolajan koulu edustaa aitoa yhteisöllistä kyläkoulua. Koulu on luolajalaisten ylpeys ja ilon aihe, yksi tärkeä syy siihen, miksi lapsiperheitä on muuttanut nimenomaan Luolajaan. Vanhemmat ja lapset arvostavat fyysisesti, psyykkisesti ja pedagogisesti turvallista koulua. Olisikin syytä kuulla myös virkamiesten pedagogiset perustelut sille, miksi iso yhtenäiskoulu olisi parempi vaihtoehto kuin nykyisen koulun peruskorjaus. Tällä hetkellä kouluissa ja oppilaitoksissa eri asteilla pyritään rakentamaan yhteisöllisiä ja osallistavia oppimisyhteisöjä. Massojen koulutus on tullut tiensä päähän ja painoarvoa annetaan henkilökohtaisuudelle, yksilöllisyydelle sekä "koko koulu kasvattaa" - ajattelulle. Lapsen perusturvallisuuden kehittymiselle on ensiarvoisen tärkeää luottamuksen syntyminen tärkeisiin aikuisiin ja vertaisiin. Pienten koulujen kiistattomana etuna on yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa. Tällaisessa yhteisössä syntyy luottamus, osallisuus ja yksilöiden huomiointi osana yhteisöä. Nämä asiat edistävät motivaatiota ja oppimista. Pedagogisesti kestävin ratkaisu on pienten alakoulujen säilyttäminen. Opintopolun alkuvaiheeseen panostaminen näkyy myöhemmin opiskeluun sitoutumisessa ja motivaatiossa, joten hyvän ja toimivan koulun lakkauttamiselle ei ole toistaiseksi esitetty järkeviä perusteita. Päivi Pukkila KM, opinto-ohjaaja Hml/Luolaja, tulevan ekaluokkalaisen äiti Opettajan- ja opinto-ohjaajakoulutuksen lehtori |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "EI LUOLAJAN KOULUN LAKKAUTTAMISELLE – EI SUURKOULULLE!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
316 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
286 Luotu: 20.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
257 Luotu: 23.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
240 Luotu: 24.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18329 Luotu: 25.04.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
112 Luotu: 22.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Mortin männikön puolesta
201 Luotu: 16.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2035 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6501 Luotu: 29.11.2023
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2111 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1101 Luotu: 12.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
66 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
45 Luotu: 19.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
732 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12850 Luotu: 15.07.2023
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023
Ei tuulivoimaa suunnittelualueelle nro 4: Hanhisuo-Vehkamäki, Virrat
256 Luotu: 05.11.2022
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.