STOP Ortelan koulun lakkautukselle!

Tiina

/ #83 Re:

06.06.2014 14:33

#80: -

Mielenkiintoista luettavaa täällä Ruununmyllyn kuulemistilaisuudesta. Luolajan, Ortelan ja Myllymäen koulujen vanhempainyhdistykset ovat yhdessä pyytäneet erinäisiä asian valmisteluun liittyviä asiakirjoja, mm. noita lapsivaikutusten arvioinnin menetelmiä & tuloksia.  Joitakin pyydettyjä selvityksiä on saatu, joitakin ei (mukaanlukien lapsivaikutusarviointi).

Ainakin Luolajan vy osaltaan valmistelee kannanottoa näihin liittyen, mutta valitettavaa on, että selvitysten saaminen on kiven takana. Jukolan kuulemistilaisuudessa valmistelijat vakuuttivat, että vaikuttamisaikaa on syksyyn saakka, jolloin päätöksiä vasta tehdään. Kuitenkaan selkeää vastausta ei saatu kysyttäessä, miten ja milloin asian vaiheista ja selvitysten valmistumisesta tiedotetaan jatkossa. Ilman tietoa on vaikeaa ottaa perustellusti kantaa ja vaikuttaa.

Asian valmistelu tähän asti ei ole suurta luottamusta herättänyt, toivoa sopii, että tilanne muuttuu. Ennen lanulan 10.6. kokousta on vielä mahdollista vaikuttaa siihen, millaista esitystä lähdetään toden teolla rahoittamaan ja valmistelemaan - jotenkin tuntuisi, että jotta asia etenee, vaihtoehdon tulisi olla lähellä sitä lanulan esittämää 4. vaihtoehtoa. Perusteltuja kannanottoja lautakunnalle kannattaa laittaa ennen kokousta, jotta voivat asiaa harkita monelta kannalta.

t.Tiina Kaisto, Luolajan koulun vanhempainyhdistys