100 000 vastaan Itä-Suomen hovioikeus

Jam Bo
Helsinki

/ #1 Tässä tällaista erilaista näkökulmaa:

20.11.2008 15:53

Kommentoin facial bookissa asiaa (ja kirjoitus viittaa paikoin siellä käytiin keskusteluun), mutta kun on niin hieno systeemi se, niin päätin laittaa tämän tänne:

En väitä etteikö Suomen maassa olisi tuollaista seksuaalirikoksia vähättelevää tendenssiä mitä rangaistusasteikkoihin tulee. Mutta nythän on niin että tämä yksittäistapaus Tohmajärveltä ei välttämättä ole paras esimerkki tuosta asteikko-ongelmasta.

Kyse tuossa törkeä raiskaus/törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö -problematiikassa on hovioikeudessa ollut näytöstä ja sen puutteesta. Kertomukset tapahtumankulusta epäillyillä ja asianomistajalla ovat luonnollisesti olleet kovin erilaiset läpi esitutkinnan ja oikeuskäsittelyn. Olkaamme kuitenkin tyytyväisiä siihen, että ihmisiä tuomitaan tässä maassa (pääsääntöisesti) sen perusteella mitä pystytään näyttämään oikeusistuimissa toteen, ei eri osapuolten kertomasta tai heidän ominaisuuksistaan riippuen. Tässä tapauksessa toteennäyttäminen on ollut tietysti erityisen vaikeaa, koska tapahtumista oli kulunut vuosia jo tutkinnan alkaessa. (Tästä syystä olisikin ensiarvoisen tärkeää, että ilmoitus tehtäisiin viranomaiselle välittömästi tapahtumien jälkeen.) Hovioikeus ei ole pystynyt toteennäyttämään kaikkia esitettyjä väitteitä. Sitä paitsi tuosta oikeuden päätöksestä ei käy ihan kaikki ilmi. Helposti kommentoidaan siis asiaa, jota ei tunneta kunnolla.

On ikävä, että toisinaan tämä todisteluperiaate sotii kansan oikeustajua ja ennen kaikkea asianomistajan oikeuksia vastaan, mutta veikkaan, että valtaosa kansasta on tyytyväinen, että tämä perusperiaate on olemassa.

Syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan, ei toisinpäin. Siten todisteluvastuu tapahtumien kulusta mm. ko. tapauksessa siitä, onko asianomistaja juonut itse vai onko juotettu tai onko vastustellut vai ei, on syytäjällä, ei syytettyjen puolustusasianajajilla.

Ja mitä tulee seksuaalirikosten rikosnimikkeiden erotteluun lievästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä törkeään raiskaukseen, oma mielipiteeni on, että seksuaalirikosten ei tule olla jonkinlainen poikkeus maan rikosoikeudellisesta käytännöstä. Siinä missä henkirikoksetkin on jaettu eri nimikkeisiin niiden vakavuuden ja törkeyden mukaan, näin tulee olla myös seksuaalirikoksissa. ’Raiskaus on raiskaus on raiskaus’ on tunteenomainen slogan, joka ei mielestäni kestä lähempää tarkastelua. Tokihan kukin meistä voi kuvitella miljoona erilaista, törkeydessään vaihtelevaa tapaa toteuttaa seksuaalirikos. Olisi väärin, jos kaikki nämä tavat katsottaisiin saman rikosnimikkeen alle ja tuomittaisiin samalla asteikolla.

On toki ymmärrettävää, että voimakkaasti tunteita kuohuttavat rikokset, kuten seksuaalirikokset, herättävät tällaista keskustelua. Itse lähtisin hakemaan pontta ko. tyyppisiin adresseihin oikeuskäytäntöä koskevista ja eri valtioiden rangaistusasteikkoja vertailevasta tutkimuksista, ja jättäisin yksittäistapaukset omaan arvoonsa.