Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi
Juhani Starczewski |
/ #121 Mitä kansainvälinen Punainen Risti raportoi tänään Israelista? Auttaako SPR israelilaisia?15.08.2014 03:24Israel on saanut kokea vuosien ajan jatkuvaa terroria mm. Gazasta ammuttujen rakettien muodossa. Tietääkseni kansainvälinen Punainen Risti tai vastaava järjestö ei ole millään tavalla reagoinut israelilaisten lasten ja yleensä siviiliväestön hätään, joka on saanut olla jatkuvan uhan ja pelon alla raketti-iskujen ja muun terrorin takia. Nyt joudun harkitsemaan jäsenyyttäni ja toimintaani uudelleen Punaisessa Ristissä, koska se ei mielestäni ole ottanut tai ota huomioon tasapuolisesti israelilaisten tuskaa ja hätää mm. traumatisoituneiden lasten ja aikuisten suhteen... Ilmeisesti kansainvälisen Punaisen Ristin raportti Gazan lähistön Israelin siviiliasutuksen tilasta ja sukkaista olisi alla olevan kaltainen!? 51. Mitä kansainvälisellä Punaisella Ristillä on raportoitavanaan holokaust-kysymyksen suhteen? Kansainvälisen Punaisen Ristin delegaation käynnistä Auschwitzissä syyskuussa 1944 tehty virallinen raportti kertoo että internoidut saivat vastaanottaa paketteja, ja että huhuja kaasukammioista ei voitu todistaa. +++ Kaikella on määräaika Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys. Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa. Vielä minä näin auringon alla: oli oikeuspaikka -- ja siellä vääryys, oli tuomioistuin -- ja sielläkin vääryys. Minä ajattelin itsekseni: Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen, sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa. [Ps. 82:2,8; Jes. 10:1-3] And moreover I saw under the sun the place of judgment, that wickedness was there; and the place of righteousness, that iniquity was there. I said in mine heart, God shall judge the righteous and the wicked: for there is a time there for every purpose and for every work.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46451 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
878 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
828 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
695 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10954 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
285 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
317 Luotu: 01.07.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
234 Luotu: 29.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
201 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025