Vetoomus: NATO, isäntämaasopimus ja Suomen laki
kansalta ei kysytä |
/ #85 Demokratian irvikuva01.09.2014 06:50Kansan enemmistö luultavimmin haluaa Suomesta taas itsenäisen, puolueettoman ja omalla rahallaan toimivan maan. Silti kansalta ei kysytä. Tai siksi. Kun Kreikkaa yritettiin pakottaa kurjistamispolitiikkaan, Papandreu halusi alistaa asian kansanäänestykseen. Eu:sta kerrottiin hänelle, että se ei käy, koska "kansa äänestäisi väärin". Sama tässäkin tapauksessa. Koska emme ole samaa mieltä maanpettureiden kanssa, meiltä ei kysytä. Mitä maanpetturit saavat pakkiona petturuudestaan? Rahaa? Virkoja? Säilyttää henkensä? Suomi on ollut osa niin Ruotsia kuin Venäjää, ja kansa haluaa olla ystävällisissä väleissä molempien maiden kanssa. Emme halua sotatantereeksi natojoukoille. Emme halua olla uhkailemassa ystävällismielistä suurvaltaa, läheistä naapuriamme. Jo taloudelliset pakotteet ovat vahingoittaneet meitäkin. Mitä sitten tekisi sota! Tästä asiasta kannattaa tehdä myös lakialoite. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022