Siuntion motocrosstoiminnan jatkamisen puolesta
ilonpilaaja(ko?) |
/ #19 Re: Re: paluumuuttaja - ei kiitos motocross radalle01.10.2014 15:27#15: Tommi Parviainen - Re: paluumuuttaja - ei kiitos motocross radalle "Keskusteluja oltiinkin käyty yhdestä paikasta, moottorikerho uhrasi yhden vuoden budjetin paikan melumallinnuksiin. Keskustelut kuitenkin tyssäsivät kuin seinään kun lautakuntien henkilöt vaihtuivat. " Tämä mielestäni kertoo hyvin paljon Siuntion hallinnollisista ongelmista. Myönnän sen, että pöytäkirjoista ei aina saa kaikkea tietoa vaikka niitä lukisi raamatullisesti. En siis istu itse missään jakkaralla. "Sulkemishaluista on ollut tietoa, mutta sulkemispäätöksestä ei olla ilmoitettu moottorikerholle" Itse taas olen ymmärtänyt, osittain toki huhujen kautta, että rataa oltaisiin sulkemassa. Mitään faktaa minulla ei ole. En olisi yhtään ihmeissäni, vaikka saisitte jatkaa toimintaa nykyisellä sijainnilla vielä 10 vuotta. "On erikoista että asuinaluetta jatketaan Billskogin teollisuusalueen kylkeen." No erikoista se ei taas omasta mielestäni ole. Eihän nykyinen "teollisuusalue" oikeastaan edes mielestäni täytä teollisuusalueen merkkejä. Yrityspuisto olisi ehkä parempi. Kunnan maankäytön suunnittelu on mielestäni hieman huonoa. Ehkä se paranee kunnan väestön kasvaessa. En usko että normaalilla asukkaalla on vaikutusmahdollisuuksia, vaikka näennäisesti asioissa kuunneltaisiinkin. En ymmärrä edes ns. Siuntion Sydämen kaavoitussuunnitelmaa. Kunnassa on jo pitkään ollut aika jyräävä politiikka, jossa ei välttämättä asianosaisia kuunnella. Mikäli eriävän mielipiteen esität omalla nimelläsi niin voit joutua jonkun asiaan liittyvän tai liittymättömän vainon ja vihan uhriksi. Tämä siis täysin mutua ja osittain tietoon perustuvaa. "Siuntiolaisia on toiseksi eniten äänestäneistä." Totta. Suhde on siis 78/795. + ne jotka eivät ole halunneet omalla nimellä allekirjoittaa ellei ne kuulu jo tuohon lukuun. Kyllähän se siitä elää ajan kanssa. "Adressihan on motocrosstoiminnan jatkamisen puolesta, ei nykyisen radan puolesta. Pyyntömme on siis että saisimme jossakin jatkaa harrastustoimintaamme. Jos kunnalla ja kerholla ei ole varaa ostaa toista rata-aluetta ja rakentaa siihen uutta juuri nyt, niin toiveemme on että voimme jatkaa nykyisellä paikalla toistaiseksi. Olemme useaan otteeseen ehdottaneet äänivallin rakentamista." Taas haiskahtaa Siuntiolta. En ymmärrä miksi sitä ääni"vallia" tai kunnon meluaitaa ei ole tehty. Sillähän olisi ollut positiiviset vaikutukset ympäristöön jo vuosia sitten. Onnistuisikohan joukkorahoitus uuden alueen rahoitukseen? Saisiko tukea RAYltä tai muualta? Ja myönnän sinullekin että oman alkuperäisen kommentin otsikko oli hieman virheellinen. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51017 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
70 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1068 Luotu: 25.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11073 Luotu: 09.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
130 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022