Hietasaari osaksi Oulun kansallista kaupunkipuistoa
Matti Teirikko Vieras |
/ #417.10.2014 14:34Tämä tarina on tosi ja se harmittaa. Kirjoitin seuraavan tarinan "Oulu tutuksi" FB sivuille ja se sai suuren määrän puheenvuoroja aikaan. Coronaria -firma haluaisi rakentaa tontille ylellisen huvilan ja myydä se sitten kovaan hintaan. Kaupunki ei voi asialle mitään, mutta alkuperäinen huvila on säilytettävä. Hietasaaren huvila rakennettiin kesäasunnoksi 1920 –luvulla. Rakentaja oli isoisäni Antti Teirikko. Silloin hänen nimensä oli Antti Tjäder ja hän oli Oulun kaupungin rakennusmestari. Hietasaari on alueena Oulun kaupungilta vuokrattua maata. Samalla tavalla tontit ovat vuokralla esimerkiksi Karjasillalla jne. Minun isäni Urpo Teirikko on yksi Antti Teirikon lapsista. Perhe asui alunperin nykyisen Mannerheimin puiston korttelissa. Mutta eräänä iltana ennen sotia ilmoitettiin kotiin, että korttelin toisella puolella on syttynyt tulipalo. Pitäisi vähän tarkkailla sen sammuttamista. Mummini Fanni ei jäänyt odottelemaan tulipalon sammuttamista, vaan vei lapsensa Aleksanterinkadulle sukulaisiin nukkumaan. Aamulla koko kortteli oli palanut ja asunto oli mennyttä. Hietasaaren huvilasta tuli perheen vakinainen asunto. Siihen aikaan kulkeminen Hietasaaresta oli vaikeampaa, koska siltaa ei ollut. Isäni Urpo kulki Oulun lyseoon jäätä pitkin, veneellä tai laivalla. Perheen kuusi tyttöä kulkivat Tipalassa. Kaikista seitsemästä lapsesta tuli ylioppilaita, joka tuohon aikaan tuollaisissa olosuhteissa oli harvinaista. Hietasaaren koti tuli minullekin kovin tutuksi. Siellä käytiin ahkerasti. Tontin pinta-ala on noin puoli hehtaaria ja se kukoisti kaikkina kesinä. Siellä oli omenapuita viinimarjapensaita jne kaikkea mahdollista. Kun vaari kuoli, mummi muutti kaupunkiin ja Hietasaaren huvilasta tuli meidän kesäasuntomme. Vuonna 2000 tontin vuokra-aika loppui ja kaupunki ajoi kaikki huvila-asukkaat tiehensä. Korvaus oli minimaalinen. Vakituiset asukkaat häädettiin taloistaan muun muassa Mustallesuolle, josta he saivat tontin kaupungilta korvaukseksi. Me olisimme halunneet ostaa kaupungilta Hietasaaren tontin ja asunnon, mutta se meiltä kiellettiin ehdottomasti. Kaupungin virkamies sanoi, että huvila entisöidään, eikä teillä ole varaa siihen. Kaupungin tyly vastaus johtui siitä, että se oli päättänyt myydä Hietasaaren huvilat ”yleishyödyllisille yhdistyksille”! Meidän Mustasaarentie 6:n ”yleishyödyllinen yhdistys” on monikansallinen terveysfirma, jota ei kiinnosta vähääkään koko huvila. Se on ostanut huvilan hyötymistarkoituksessa, jos Hietasaaresta tehdään ”Oulun kaupungin sirkusalue”! Kaupungin typerän päätöksen johdosta koko Hietasaaren huvila-alue on rappeutunut! Jos haluatte katsoa ”Hietasaaren viidakkopihaa”, niin käykää katsomassa Mustasaarentie 6:n pihaa. Kuvitelkaa näkevänne se paratiisina, josta on tehty ”pajukkoviidakko”. Vielä tänä vuonnakin olemme yrittäneet ostaa taloa takaisin onnistumatta siinä asiassa. Terveysfirma haluaisi vuokrata sen meille, jotta laittaisimme kaiken entiselleen, jolloin he saisivat siitä paremman hinnan! Tää korutont on kertomaa… |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3529 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
432 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20454 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1767 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1521 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
72 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
23 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025