Adressi Israelin tueksi!

Antti Kaikuranta
Konnevesi

/ #36 Miksi Jumala sallii pahan

13.01.2009 13:15

Palstalla on monet kyselleet miksi Jumala sallii pahan, yritän nyt tähän jotain vastata, niin kuin näen asian Raamtusta. Ensinnäkin Jumala loi ihmisen paratiisiin, jossa oli kaikki hyvin, ts. ei ollut syntiä, sairautta, mutta oli kuitenkin ns. hyvän ja pahantiedon puu, josta Jumala oli kieltänyt ottamasta hedelmää. No ihminen ei totellut Jumalaa ja söi puun hedelmän, ja tottelemattomuuden teon seurauksena synti, kuolema ja kaikenlainen vääryys tuli maailmaan. Jumala ei siis tuonut pahaa maailmaan, mutta Jumala oli jo alunperin antanut ihmiselle vapaantahdon valita hyvän ja pahan väliltä. Toinen vaihtoehto olisi, että Jumala ohjailisi jokaisen ihmisen tekemisiä jostakin nappuloista, mutta silloin me emme olisi ihmsiä, vaan ropotteja.

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihmisluonto on syntinen, ts. ihminen ei voi olla tekemättä pahaa ja sen takia maailma on pahan vallassa. Raamattu puhuu myös ilmavallan hallitsijasta, siis saatanasta, joka myös tekee tekojaan ja houkuttaa ihmisiä tekemään syntiä. Itseasiassa Raamatun mukaan pahuus vaan lisääntyy lopunaikoina ainakin joillakin sektoreilla.

Mutta Jumalan kaikkivaltiutta kuvaa se, että Raamattu sanoo, että jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu, eli Jumala on valmistanut pelastuksen, tien rauhaan, mutta sinne pääsee vain tekemällä parannuksen ja ottamalla Jeesuksen vastaan, joka on ovi pelastukseen. Raamattu sanoo, että joka on Kristuksessa, hän on uusi luomus, joka ei enää halua tehdä syntiä, hän voi kyllä langeta, koska asuu tässä samassa tomumajassa kuin ennenkin. Mutta pelastuksen päämäärä on Taivas, jossa ei ole mitään kirousta enää oleva.

Jumalan kaikkivaltiutta osoittaa myös se että Hän tulee kerran perustamaan (ennen lopullista taivasta) tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan, josta sanotaan mm. kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan, Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa. Mutta sitä ennen joudutaan näkemään kaikenlaista vääryyttä, sitä ennen mm. evankeliumi pitää viedä kaikkiin maihin, että ihmisillä olisi mahdollisuus pelastua tästä kaikesta vääryydestä.

Tänäkin päivänä siis ihmisellä on vapaa tahto tehdä valintoja, Jumala ei välttämättä puutu maailman kaikkeen hätään lopettamalla sitä vielä, mutta Hän on jo osoittanut pelastuksen Jeesuksessa, mutta eihän se ole Jumalan syy, jos ihmiset ei ota tätä pelastusta vastaan, siinäkin on ihmisillä vapaa tahto valita. Uskon kuitenkin, että Jumalan sydäntä särkee, kun Hän näkee kaikenlaista pahuutta maailmassa. Toisaalta Jumalan Pyhä Henki vetää ihmisiä Jeesuksen luokse ja Raamattu sanoo, että tänään on pelastuksen päivä.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…