Adressi Israelin tueksi!

Michail Jaction
Jurmaa

/ #74

17.01.2009 08:32

En minäkään viitannut Ateenaan, mutta tuhoaminen kuulostaa enemmän kuoliaaksi ampumiselta kuin pidättämiseltä. Ja mikäli poika on aseistettu, poliisin tulisi ensin yrittää neuvotella ja vasta sitten hyökätä. Hyökätessään poliisin pitäisi yrittää tehdä pojasta puolustautumiskyvytön. Israel ei tee mitään näistä edellä mainituista poliisin tehtävistä vaan tuhoaa kaiken mitä sen eteen sattuu.

Israelin puolestapuhujien mukaan palestiinalaisten puolella olevat ovat ääliöitä, koska palestiinalaiset ovat tehneet itsemurhaiskuja Israeliin. Totta, osa iskujen tekijöistä on ollut palestiinalaisia, mutta palestiinalaisista 97% ei tue iskuja tekeviä ääriryhmiä. Palestiinalaiset ovat siis yhtä lailla terroristeja kuin suomalaiset ovat suomenruotsalaisia.

Raaseporin miehelle tiedoksi: Israelin "palauttamat" alueet eivät ole mikään korvaus siitä, että Israelin alueella tuhansia vuosia asuneet ihmiset karkoitettiin pakolaisleireihin pois kotoaan. Vastaavankaltainen tilanne on koettu myös Suomessa, Neuvostoliiton vallattua Karjalan. Karjalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja muuttamaan muualle.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…