Adressi Israelin tueksi!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi Israelin tueksi!.

Jarkko Sinisalo
Kuopio

#51

14.01.2009 16:38

Kukaan täällä ei puolla terrorismia.(taisin tuolla aiemmin jo mainita sen, että rauhaa ei varmasti saada aikaiseksi niin kauan kuin hamas on olemassa.) Kyse on palestiinalaisten oikeudesta olemassaoloon sekä israelin suorittamasta kansanmurhan merkit täyttävästä väkivallasta jossa ei todellakaan ole mitään sivistynyttä. (taisin tuolla aiemmin jo mainita sen, että rauhaa ei varmasti saada aikaiseksi niin kauan kuin hamas on olemassa.)

Mitä alueisiin tulee, ainoa alue jonka israel luovutti 1967 sodan jälkeen oli Siinai jonka se oli vallannut Egyptiltä. Muut maat luopuivat vaatimuksistaan omiin maihinsa rauhansopimuksen ehtona.

(http://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiina#Israelin_valtion_perustaminen)

Vaikka Brittiläinen Palestiinan mandaatti oli varmasti omiaan lietsomaan kiukkua niin oli myös Palestiinan alueelle saapuneet juutalaiset ja israelin julistautuminen itsenäiseksi. (ennen kuin kukaan kerkeää tähän väliin nillittämään ilmoitan, että molemmilla on oikeus olemassaoloonsa. tietenkin.)

Totta on, että arabit julistivat sodan heti (tätä pidän myös terrorismina), mutta puolustautumisen sijaan israel valtasi itselleen lisäalueita aiheuttaen tulvan arabipakolaisia.

Lisäksi israel on laittomasti asuttanut siirtokuntia länsirannelle. Tämä rikkoo kansainvälisen tuomioistuimen asettamaa lakia. Kyseessä on siis sotarikos. Kuten on myös viimeisin hyökkäys.
Michail Jaction
Jurmaa

#52

14.01.2009 18:26

Israel ja Hamas terrorisoivat vuoron perään toisiaan. Kummankaan tekoja on turha yrittää puolustella. Mielestäni vain on väärin, että mikäli Yhdysvallat tai jokin sen tukema valtio, kuten Israel, tekee sotilaallisen operaation, se on rauhanturvaamista ja siten täysin oikeutettua. Mikäli saman tekee Venäjä tms. valtio ilman Yhdysvaltojen apua, maasta tulee heti roistovaltio.
Jussi Vehman
Tampere

#53 Moro!

15.01.2009 15:32

Ei kellään ole oikeutta tappaa toisia ihmisiä sen perusteella, että heillä olisi muka oikeus tähän "luvattuun maahan". Mitähän Jeesus miettisi tästä, jos tietäisi. En itse ole kristitty. Haluaisin kysyä teiltä kristityt, että oletteko mielestänne jotenkin arvokkaampia kuin muut?
Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#54 Israelin suurlähetystön lehdistötiedote 13.1.2009

15.01.2009 17:25

Alla Israelin suurlähetystön tiedote Kirkon ulkomaanavun ylläpitämän klinikan pommituksesta Gazassa:

Israelin suurlähetystön lehdistötiedote 13.1.2009

1. Lauantai-iltana 10.1.2009 Israelin armeija kohtasi Hamasin terroristien tulitusta rakennuksesta, jossa Suomen kirkon ulkomaanavun ja Lähi-idän kirkkojen neuvoston ylläpitämä klinikka on toiminut.

2. Koska klinikka oli jo aiemmin evakuoitu alueella käytävien taistelujen takia Israelin armeija vastasi terroristien tulitukseen, kuten sen tulee tehdä.

3. Tässä tapauksessa kuten monissa muissakin Hamasin terroristit käyttivät siviili- ja kansalaisjärjestöjen kohdetta turvapaikkana. Israel tuomitsee jyrkästi sellaisen kyynisen avustustoimintaan tarkoitettujen tilojen ja välineiden käytön.

4. Israel ei tähtää siviilejä eikä kansainvälisten apujärjestöjen kohteita, ja pahoittelee vahinkoa, joka on seurausta puolustuksellisista operaatioista, johon Hamas on pakottanut Israelin.

Jarkko Sinisalo
Kuopio

#55

15.01.2009 18:05

pidän israelin tiedotteita yhtä uskottavina kuin hamasinkin.

mikäköhän on syy, että esim. kansainvälistä lehdistöä ei päästetä paikalle?
Jouni Suonsivu
Tampere

#56 Kynttilä Palestiinaan - Raketti Israeliin

15.01.2009 18:36

http://roskanpoimija.blogit.uusisuomi.fi/2009/01/15/kynttila-palestiinaan-raketti-israeliin

Kynttilä Palestiinaan - Raketti Israeliin
Torstai, Tammikuu 15, 2009 18.45.00 | Raimo Myöhänen | Yleinen

"Tässäkö suomalainen oikeustaju? Näinkö rakennetaan rauha Lähi-Itään? Olemmeko me valinneet itsemme ensimmäisenä kivittämään syyllisiä? Keihäänheittäjäkansana kivien heittelykin meiltä sujuu, mutta kuka valitsee kivitettävät?

Television uutislähetykset näyttävät miten Israelin panssarit ja muut sotakoneet täyttävät Gazan kadut. Otetaan lähikuvia itkevistä lapsista ja kirkuvista, hysteerisistä naisista. Miehet juoksevat sinne - tänne ilman päämäärää, ambulanssi ajaa sairaalan eteen, ennen potilaan ulostuloa hänet kääritään veriseen liinaan, joka heitetään sivuun kun luullaan kameran kääntyneen pois kohteesta. Seuraava otos; potilas kävelee omin jaloin väkijoukkoon. Sota on suurta teatteria, ja me olemme sen rahoittajia, tai EU meidän rahoillamme.

Kukaan ei esitä kysymystä; miksi Israelin joukot ovat tunkeutuneet rauhaa rakastavien palestiinalaisten asuinseudulle, Gazaan. Kysyykö kukaan, mitä Israelin joukot etsivät Gazasta? Ei kysymyksiä, on vain vastauksia: ne ovat siellä tappamassa naisia ja lapsia. Miksi Palestiinan sodassa kuolee niin paljon sivullisia, sotilaat sotivat, mutta siviilit kuolevat.

Kysyykö kukaan, miksi palestiinalaiset Hamasin militantit piiloutuvat siviilien joukkoon kuin kirkuvat naiset. Kysyykö kukaan, miksi he näin uhraavat äitinsä, vaimonsa ja lapsensa ennen omaa henkeään. Jos suomalainen mies tekisi näin, hänen käskettäisiin pukeutua sotilasasun sijasta hameeseen. Mutta palestiinalaisen taistelijan normaali asuhan on pitkä "hame".

Palestiinalainen taistelija ampui kuukausien ajan jopa satoja raketteja Israelin puolelle päivittäin. Kysyikö kukaan, miksi he tekevät näin. Kävikö kukaan sanomassa heille, että älkää tehkö niin, sillä tulee aika, jolloin israelilaiset tulevat ja lopettavat rakettien ampumisen, lopullisesti. Leikittely rakettien kanssa saa nyt karmean lopun.

Huomenna Suomen kansa rientää suurin joukoin kynttilät käsissään Kolmen Sepän Patsaalle muistamaan sotilaittensa edessä ihmiskilpinä kuolleita palestiinalaisia lapsia ja naisia. Olisiko liikaa pyydetty, että samalla sytyttäisitte vaikka pienen tuikun rakettitulituksessa kuolleiden israelilaisten muistolle."
Michail Jaction
Jurmaa

#57

15.01.2009 20:24

Miksi vietnamilaiset piiloutuivat tavallisen kansan sekaan Vietnamin sodassa? Pysyäkseen hengissä. Israel hyökkää siviilien kimppuun, koska taistelijoiden erottaminen siviileistä on mahdotonta. Ja niitä kynttilöitä pitäisi sytyttää aika paljon enemmän Israelin hyökkäyksessä kuolleiden palestiinalaisten muistoksi. Raketteja ammutaan nyt myös Libanonista, eli Israelin ongelmat alkavat paisua.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

15.01.2009 21:23


Michail Jaction
Jurmaa

#59

15.01.2009 21:48

Ei Israel pysty tuhoamaan Hamasia.
Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#60 http://israblockupdate.blogspot.com/

15.01.2009 23:29

TORSTAI 15.01.09

1. OPERAATIO CAST LEAD, 20. päivä, maaoperaation 12. päivä.
Taistelujen Gazan rintamilla kerrotaan kiihtyneen odoteltaessa tulitaukosopimuksen solmimista. Yaacov Katz kertoo JP:n uutisessaan, että IDF:n joukot tunkeutuivat syvemmälle Shatin pakolaisleiriin. Maa- ja ilmavoimat iskivät eilen 60:en kohteeseen, joihin kuului asevarastoja, rakettien ammunta-alustoja sekä salakuljetustunneleita, joita tuhottiin 25 kpl. Taisteluissa haavoittui 15 sotilasta panssarintorjuntaohjuksesta, joka ammuttiin heitä kohti lähellä Gazan kaupunkia. IAF myöhemmin löysi ohjuksen ampuneen miehistön ja tuhosi sen. Tiistaiyön aikana kaksi upseeria haavoittui kohtalaisesti taisteluissa Hamasin kanssa. Haavoittuneiden joukossa oli everstiluutnantti Avi Balut, joka johti 101. laskuvarjojääkäri pataljoonaa. IDF:n ilmoituksen mukaan 30 Hamasin taistelijaa surmattiin keskiviikkona. IDF uskoo myös, että Hamas yrittää edelleen salakuljettaa aseita Siinailta niiden tunnelien kautta, jotka ovat vielä käytettävissä. Tunneleita oli IDF:n arvion mukaan 600, joista se on tuhonnut lähes 70 %, eli varsin lähes 200 lienee edelleen käyttökunnossa. (JP)
2. LIEVÄÄ optimismia on havaittavissa Egyptin johtamissa tulitaukoneuvotteluissa
Kairossa. Egyptin viimeisen tarjouksen mukaan taistelut keskeytettäisiin välittömästi sopimuksen solmimisen jälkeen, joka olisi voimassa 10 päivää. Sen aikana jatketaan pysyvän ainakin vuoden kestävän tulitauon solmimista. Egyptin esityksen mukaan IDF:n joukot jäisivät nykyisiin asemiinsa, kunnes pysyvä tulitauko on solmittu. Rafahin terminaalia valvovien joukkojen kansallisuus on auki, Egypti haluaa, että terminaalia valvovat PA:n joukot, mitä Hamas vastustaa. Myös Israelin ja Gazan välillä sijaitsevien terminaalien valvonta on auki. Hamas on antanut vihjeitä, että se on ”periaatteessa” hyväksynyt Egyptin esityksen, mutta ilmoittaa samalla, että sillä on määrättyjä reunahuomioita ja kommentteja. Hamas ei halua pitkäaikaista tulitaukoa, ja se haluaa osallistua terminaaliliikenteen valvontaan. Hamas ei enää vaatine ehdottomasti IDF:n joukkojen välitöntä vetäytymistä Gazasta eikä Gazan ja Israelin välisten terminaalien pysyvää avaamista, joita se aiemmin vaati.
HAMASIN edustaja Ghazi Hamad kertoi BBC:n toimittajalle, että Hamas on valmis hyväksymään Egyptin esityksen, ”koska sillä ei ole muita mahdollisuuksia”. Hamasin edustaja Beirutissa Osama Hamdan kertoi al-Jazeeran TV-kanavan toimittajalle, ettei Hamas voi hyväksyä Egyptin esitystä sellaisenaan, mutta IDF:n paine alkaa tuntua sielläkin. (JP)
3. JP ESITTELEE pääkirjoituksessaan tilannetta Gazassa muistuttaen otsikossaan, ettei saa unohtaa varsinaista tehtävää, eli miksi joukot lähetettiin Gazan kaistalle. JP muistuttaa, että Israelin pahin vihollinen Osama Bin Laden kehottaa muslimeja ”pyhään sotaan” Israelia vastaan, mutta Iranin suurajatollah Ali Khamenei peruutti kutsumansa nuorista muodostetun 70 000 itsemurha-joukon aktivoimisen – tämän tuntemattomasta syystä. Mutta ”pyhä sota” Gazan pelastamiseksi voi olla myöhäistä, arvioi JP, sillä toiveet tulitauosta alkavat saada konkreettisia muotoja. Amos Gilad lentää tänään Kairoon kuulemaan viimeiset uutiset, jonka jälkeen tiedetään taas vähän enemmän. Israelin edustaja yrittää vielä kerran vaikuttaa USA:n hallitukseen, jolla on vain muutama päivä toimistoaikaa ennen uuden presidentin astumista maan johtoon, saadakseen siltä vakuutuksia salakuljetuksen lopettamiseksi Gazaan.
JP arvioi pääartikkelissaan, mitä Israelin tulee vaatia tulitaukosopimuksessa:
- Salakuljetus täytyy loppua ja Hamasin aseistautuminen täytyy estää. IDF:n täytyy saada toimintavapaus Philadelphia-käytävällä, kunnes Egypti pystyy valvomaan sitä.
- Kaikenlainen tulitus Gazasta Israeliin tulee loppua ilman aikamäärää, ja sen tulee koskea kaikkia muitakin terrorijärjestöjä Gazassa.
- Hamasin tulee osoittaa joustavuutta Gilad Shalitin vapauttamiseksi, eikä ennen sitä Israelin tule osoittaa mitään joustavuutta Hamasin jäsenten vapauttamisessa.
- Egyptin tulee valvoa tarkasti Rafahin Egyptin puolta riippumatta siitä, ketkä terminaali-liikennettä valvovat.
- Turkkilaisia tai muita ulkomaalaisia joukkoja ei saa sijoittaa Philadelphia-käytävälle, koska ne tulisivat hankaloittamaan IDF:n mahdollisia operaatioita siellä.
PÄÄKIRJOITUKSESSA arvioidaan, että kun Israelin tärkeimmät turvallisuustakuut on huomioitu, sille on samantekevää, millaisen hallituksen Gazan kansa valitsee. Israel voi puolestaan sallia Gazan terminaalien kautta kaikkea mahdollista, mutta ei materiaaleja, joita voidaan käyttää aseitten valmistukseen, eli Gazan saartotoimet käytännössä lopetettaisiin.
Mutta kaiken tämän keskellä Israelin johtotroikka on alkanut nälviä toisiaan. Barak ilmoitti ääneen haluavansa viikon mittaista humanitääristä tulitaukoa, mikä suututti Olmertia, joka haluaisi paikata Libanonin kakkossodan aiheuttaman häpeän kunnon voitolla. Livni puolestaan haluaa Israelin julistavan yksipuolisen tulitauon ja vetävän joukkonsa Gazasta välittömästi ilman sopimusta, eli Livni haluaa tehdä toisen ”sharonin” Gazassa. (JP)
4. HAMAS halunnee osoittaa vielä ennen mahdollista tulitaukoa, ettei sitä ole nujerrettu. Sen terroristit ampuivat torstaiaamun kuluessa jo puoli kymmeneen mennessä 13 rakettia Israeliin. Ne kohdistuivat Sderotin ja Eshkolin ympäristöön. Niiden aiheuttamista vahingoista ihmisille ei ole raportoitu. Seitsemän rakettia putosi Eshkolin aluekeskuksen alueelle, viisi Sderotin läheisyyteen, yksi talon pihalle turmellen useita autoja ja vahingoittaen rakennusta, toinen koulurakennuksen lähelle. Useita ihmisiä hoidettiin shokin vuoksi. Yksi raketti putosi Gederan aluekeskuksen alueelle.
YÖN AIKANA käydyissä taisteluissa 11 IDF:n sotilasta haavoittui. IDF operoi 35:ssä kohteessa yön aikana, ja IAF teki n. 70 ilmaiskua eri kohteisiin. Myös laivaston alukset osallistuivat maajoukkojen iskuihin eri kohteissa. Gazan lähteet kertovat, että 10 palestiinalaista sai surmansa yön aikana tehdyissä operaatioissa, kaksi kuoli IAF:n iskuissa ja kolme tulitaisteluissa IDF:n sotilaitten kanssa.
HAMASIN terveysministeriön edustaja ilmoittaa, että 1028 gazalaista on saanut surmansa operaation Cast Lead alusta lähtien, heistä 300 lasta ja alaikäistä. Noin puolet kuolleista on siviilejä. Haavoittuneita on ministeriön edustajan mukaan 4 500. (ynetnews)
5. TAISTELUT Gazassa näyttävät uutistoimistojen web-sivujen mukaan kiihtyneen torstai-aamun kuluessa. Viimeisen tiedon mukaan terroristit ovat ampuneet jo yli 16 rakettia Israeliin, ja määrä kasvanee kaiken aikaa.
IDF:n maajoukot puolestaan ovat aloittaneet tunkeutumisen Tel al-Hawwan lähiöön Gazan kaupungissa. Uutiset kertovat, että sotilaat lähestyvät panssarien tukemina lähiön keskustaa. Asukkaat pakenevat taloistaan, osa yövaatteissaan, vanhuksia työnnetään pyörätuoleissa, ja muutamat yrittävät päästä journalistien panssaroituihin autoihin ja ambulansseihin päästäkseen pakoon taisteluja. Osa asukkaista on jäänyt paikoilleen yrittäen hakea suojaa taloistaan. Reutersin kameramiehistö esittää kuvissaan tykistön suorittaneen hyökkäys-kohteen pehmitystä toistuvalla tykistötulella lähiön laidasta, kuten haaretz asiaa kommentoi. Uutinen kertoo edelleen, että puskutraktorit ja panssarit näyttävät keskittyvän lähiön keskuspuistoon, josta ne muodostanevat eräänlaisen komentokeskuksen. Se kertoo edelleen, että tykistö on edellisten päivien aikana ampunut ajoittaisia salvoja kuin kokeillakseen Hamasin taistelijoitten tahtoa, mutta että sotilaat ovat aiemmin välttäneet tunkeutumista asutuksen keskelle, jonne Hamasin taistelijat ovat pureutuneet ja jossa he ovat elementissään. (haaretz)
6. www.debka.com raportoi, että Egyptin tarjoama tulitaukoesitys toistaa sen, mitä kuusi kuukautta voimassa ollut mutta muutamia päiviä sitten päättynyt tulitauko sisälsi, eli se sitoo Israelin kädet, mutta sallii Hamasin jatkaa entiseen malliin, koska IDF ei pystynyt tai halunnut kaataa Hamasin hallitusta eikä tuhoamaan sen asearsenaalia. Hamas katsoo tämän kautta saavuttaneensa voiton IDF:stä.
ISRAELIN ulkoministeriön pääsihteeri Aharon Abramowich matkusti Yhdysvaltoihin, jossa hän tavannee korkeita hallituksen edustajia sekä myös juutalaisjärjestöjen johtajia. Puolustus-ministeriön neuvonantaja Amos Gilad puolestaan lensi Kairoon. Kummankin tarkoituksena on yrittää saada Israelin vaatimukset huomioiduksi uudessa tulitaukosopimuksessa, tai edes jonkinlaiset takuut niiden toteutumiseksi käytännössä. Vallitsevan käytännön mukaan Israel on tehnyt lukuisia sopimuksia palestiinalaisten kanssa vain voidakseen todeta, ettei vastapuoli ole edes yrittänyt toteuttaa sille asetettuja vaatimuksia. Tästä ei tietenkään voi syyttää pelkästään palestiinalaisia, vaan siihen on osasyyllinen Israelin hallitusten lepsu suhtautuminen, millä on pyritty ”ymmärtämään” vastapuolta ja vaikuttamaan sen suhtautumiseen toistuvilla myönnytyksillä, joita markkinoidaan kansalle ”Arafatin” ja myöhemmin ”Abbasin aseman vahvistamiseksi”. Käytännössä ne vaikuttavat juuri päinvastoin, sillä palestiinalaiset pitävät sitä heikkoutena ja johtajiaan Israelin asiamiehinä.
DEBKAFILE toteaa, että torstaiaamun kello kymmeneen mennessä terroristit ovat ampuneet jo yli 20 rakettia Israeliin, yksi niistä yli 70 km:n päähän Gazan turva-aidasta. Debkafile toteaa edelleen, että USA:n ja Saksan tarjoama mekanismi, jolla salakuljetus aiotaan saada lopullisesti loppumaan, olisi käyttökunnossa aikaisintaan vuoden kuluttua, minkä kuluessa Hamas voi suhteellisen vapaasti jatkaa aseistautumistaan tunnelien kautta. (Debkafile)
7. UUTISOTSIKOITA
- Bolivia katkaisi diplomaattisuhteensa Israelin kanssa, mitä Venezuela seurannee.
- Israelin laivasto esti iranilaisen laivan pääsyn Gazaan, joka odottaa uutta tilaisuutta.
- Israel pelkää, että Turkki voi peruuttaa toimitussopimuksensa Israelin kanssa.
- Keskusvaalilautakunta kielsi Balad ja United Arab List puolueitten osallistumisen helmikuun vaaleihin niiden Israelin vastaisen toiminnan vuoksi. Puolueet valittavat korkeimpaan oikeuteen, jonka uskotaan peruuttavan kieltopäätöksen. Baladin puheen-johtaja Jamal Zahalka vaatii, että Abbas tuomitsee IDF:n hyökkäyksen Gazan kaistalle. Arab List puolueen kansanedustaja Ahmed Tipi hyökkäsi rajusti Kadimaa ja Labouria vastaan todeten, että ”niiden jokainen päätös on luoti Gazan lapsen rintaan”. (ynetnews)
Pyydän esittää sydämellisen kiitoksen kaikille, jotka rukouksin ja myös taloudellisesti ovat tukeneet työtämme maailman keskipisteessä, joka on jatkuvan hyökkäyksen kohteena.
Web-sivun oikeassa alalaidassa on Israelin kartta otsikon ”Bonus” alla tekstillä ”Map of Israel”. Israelin maa on kartassa jaettu ruutuihin, jotka hiirellä osoittaen suurenevat.
Omat kommentit pyydän antamaan käyttäen valmista kaavaketta.
Siunattua vuoden jatkoa. Gavriel

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

16.01.2009 00:13


Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

16.01.2009 00:27


Jarkko Sinisalo
Kuopio

#63

16.01.2009 01:12

toimiihan suomessakin hallitus omin päin.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

16.01.2009 07:07


Jouni Suonsivu
Tampere

#65 Pähkinänkuoressa villakoiran ydin - Lähi-idän konflikti

16.01.2009 12:52

Pähkinänkuoressa villakoiran ydin - Lähi-idän konflikti
yksinkertaistetussa muodossa:

Tämä vitsi selittää Sinulle kaiken, mitä Sinun tarvitsee tietää
Lähi-idän konfliktista:

Mitä tapahtuu, kun kärpänen lentää kahvikuppiin?

Italialainen – heittää kupin, särkee sen ja kävelee tiehensä vihaisena.

Saksalainen – pesee kupin huolellisesti, sterilisoi sen ja ottaa uuden
kupillisen kahvia.

Ranskalainen – ottaa kärpäsen pois ja juo kahvin.

Kiinalainen – syö kärpäsen ja heittää kahvin pois.

Venäläinen – juo kahvin kärpäsen kanssa, koska se oli extraa ja sen
sai ilmaiseksi.

Israelilainen – myy kahvin ranskalaiselle, kärpäsen kiinalaiselle; juo
teen ja käyttää jäljelle jääneen rahan keksiäkseen laitteen, joka
estää kärpäsiä putoamasta kahviin.

Palestiinalainen – syyttää israelilaista siitä, että kärpänen putosi
hänen kahviinsa, protestoi aggressiivisesta teosta YK:lle, ottaa
lainan Euroopan unionilta ostaakseen uuden kahvikupillisen, käyttää
rahan ostaakseen räjähdysaineita ja räjäyttää sitten kahvilan, jossa
italialainen, ranskalainen, kiinalainen, saksalainen ja venäläinen
yrittävät kaikki selittää israelilaiselle, että hänen pitäisi antaa
hänen teekuppinsa palestiinalaiselle.
Jarkko Sinisalo
Kuopio

#66

16.01.2009 14:25

ja taas osattiin hienosti tehdä ero palestiinalaisten ja hamasin välille.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

16.01.2009 15:53


Michail Jaction
Jurmaa

#68

16.01.2009 17:58

Mistä ihmiset keksivät että Hamas johtaa palestiinalaisia? Toisaalta, miksi palestiinalaiset haluaisivat poistaa järjestön, joka puolustaa heitä israelilaisten hyökkäykseltä?

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

16.01.2009 20:18


Michail Jaction
Jurmaa

#70

16.01.2009 21:26

Jos poliisi ampuu 15-vuotiaan kuoliaaksi, poliisi ei toiminut oikein.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

16.01.2009 22:15


Christer Kalenius
Karis, Raseborg

#72 Viva Eretz Yisraël!

17.01.2009 02:57

On se vaan kummaa kuinka koko maailma ja suomi poika siinä tietysti mukana
on aina viisastelemassa Israel'in julmuuksista kun juutalaisvaltio joutuu
puolustautumaan murhaajia ja terroristeja vastaan. Joka puolustaa terroristit
palestiinalaiset (filistealaiset) eivätkä ymmärrä että ovat asettuneet
murhaajien puolelle niin kutsun heidät reilusti "dorkiksi". Palestiinalaisten
itsemurhaiskut, missä kuka tahansa kelpaa uhriksi, on luokiteltava samaan
kategoriaan kuin jo Suomessa kielletyt maamiinat. Maamiinat ympäri maailman
- ja niitä on kuulemma niin paljon että nykyisellä niitten tuhoamistekniikalla
niitten lopullinen tuhoaminen kestää >4000 vuotta!- ovat vertaansa vailla
hyvähermoisen kärsivällisiä kapistuksia. Ne jaksavat odottaa kunnes niitten
päälle astuu joku. Eläin - ehkä lehmä - taikka ihminen. Mahdollisuudet siihen
että maamiinaan astuu lapsi on verrattain suuri. Maamiinalle kelpaa uhriksi
ihan kuka vaan. Kuten kelpaa palestiinalaiselle itsemurhaiskuterroristille.
Sanokaa, hyvät ihmiset, kuinka monta itsemurhahyökkäyksiä Israel'ilaiset ovat
tehneet!

Kun aina väitätte että Israel on vienyt palestiinalaisilta heidän maan niin
muistutan siitä että kuuden päivän sodassa 1967 Israel laajensi aluettaan
käsittämään myös koko Sinai'n niemimaan, Gaza'n, Länsirannan ja Golan'in
kukkulat. Ulkovaltojen painostus Israel'in vetäytymisestä valloitetuista
alueista sai aikaan että Israel luovutti "takaisin" Sinai'n, Länsirannan
ainakin osittain ja vuonna 2005 Gaza'n kokonaan. Se että eivät luopuneet
Golan'in kukkuloista on vaan ollut koko maailman eduksi. Niin kauan kuin
alue kuului Syyrialle syyrialaiset ampuivat sieltä huipulta, lähes päivittäin,
Israelilaisia alhaalla laaksossa. Samaa eivät ole syyrialaiset tarvinneet
kokea sen jälkeen kun Golan'in ohjaksissa on ollut viisaampi Israel. Sen
takia juuri siellä päin Lähi-itää ei ole kummemmin taisteluita ollutkaan.

Siinä Israel näköjään tekikin väärin kun luopuivat kokonaan Gaza'sta. Siksi
kääntyi tilanne viimeistään vuonna 2005 kun hamas paskiaiset ottivat vallan
alueella filistealaisten keskenäisissä välienselvittelyissä. Palestiinalaiset
ovat kirjoittaneet peruskirjansa ensimmäiseen lukuun että "Israel pitää
hävittää ja ajaa Välimereen". Ja siitä hamas tuntuu pitäävän visusti kiinni.
Kylläkin tappiokseen. Juuri nyt käytävän taistelun aikana hamasia kynitään
Israel'in urheitten sotilaitten toimesta siihen malliin että vain tuhkaa jää
jäljelle hamas'ista. Hyvä niin. Paska on paska ja kusi on kusi. hamas on
niitä molempia.

Nämä samat suomalaiset jotka itkevät näillä adresseilla filistealaisten
puolesta eivät milloinkaan tunnu fundeeravan että Venäjä vei meiltä Karjalan.
Kukaan teistä ei ole itkenyt sen asian puolesta. Ette kukaan ole - niinkuin
olette vaatineet Israel'in palauttamaan maat filistealaisille - vaatineet
ryssien palauttamaan Karjala'n takaisin Suomeen. Venäjän suhteen ajattelette
niinkuin yleensä ajatellaan. Se, joka on voittanut sodan piirtää kartalle
uudet rajat. Vaikka Israel voitti 6:n pvn sodan ja vielä senkin jälkeen
palautti lähes kaiken valloittamansa niin te kehnot perkeleet ajattelette
kuten nuo saastaiset itsemurhapommittaja filistealaiset että Israel'in
pitäisi ajaa mereen. W-ttu teidän kanssa! Te olette häpeäksi koko maapallolle!

Christer Kalenius
Raasepori
Juhani Starczewski
Adressin tekijä

#73 Gazan tosiasiallinen “epäsuhde”

17.01.2009 08:06

Espanjalainen artikkeli

Carlos Alberto Montaner, kuubalaissyntyinen kirjailija, lehtimies, ja entinen professori. Hän on yksi vaikuttavimmista ja laajasti luetuimmista kolumnisteista espanjankielisessä mediassa, ja häneltä on ilmestynyt tusinoittain julkaisuja Latinalaisessa Amerikassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.

Näin hän kirjoitti Gazan konfliktista pari viikkoa sitten:

Gazan tosiasiallinen “epäsuhde”

Israelilaisia on syytetty siitä, että heille on tullut liian vähän kuolonuhreja yhteenotossaan Hamasin terroristien kanssa. Ne jotka järkeilevät näin, lausuvat sanat ”epäsuhde” tai ”epäsymmetrisyys” paheksuvaan äänensävyyn. Kun tätä kirjoittaessani lähes tuhat palestiinalaisarabia on kuollut tai haavoittunut pommistusten seurauksena, Israelin menetykset ovat hiukan yli tusina.

Nämä arvostelijat – joista antisemitistinen löyhkä usein nousee – eivät sano, pitäisikö Israelin lisätä omien ruumiidensa määrää vai pitäisikö sen vähentää arabien määrää saavuttaakseen verenvuodatuksessa sopivan tasapainon, mikä rauhoittaisi merkillisen yhdenvertaisuuden syyhyn, mikä heitä vaivaa. Myöskään he eivät täsmennä, mikä olisi sopiva kuolonuhrien määrä, jolla voitaisiin lopettaa rakettisade, mikä vuosien ajan on jatkuvasti satanut israelilaisten siviilien päälle.

Tätä “suhteellisuuden” vaatimusta voidaan pitää ainoastaan outona. Ennen tätä konfliktia historiankirjat aina ja kaikkialla ilmaisevat suurta tyytyväisyyttä ja tiettyä kansalliskiihkoista ylpeyttä, kun kansakunnan armeija oli tuottanut viholliselle suuren määrän kuolonuhreja, ”meidän poikien” saavutuksina. Israel on ainoa maa, jonka odotetaan käyttäytyvän eri tavalla ja, tosiasiassa, se käyttäytyykin; en tiedä yhtään toista maata, joka ilmoittaisi, missä ja milloin se pudottaa pommejaan, tarkoituksenaan tehdä mahdolliseksi siviilien evakuoiminen alueelta. Totta kai, tässä se käyttäytyy epäsymmetrisesti, koska Hamasin terroristit, aina halukkaina aiheuttamaan mahdollisimman suurta vahinkoa, eivät koskaan ilmoita, milloin tai mihin he aikovat laukaista rakettinsa Israelin siviiliväestöä vastaan.

Sitävastoin, Israelilla ei ole pienintäkään kiinnostusta vahinkojen aiheuttamiseen. Kaikki mitä se haluaa, on lopettaa Hamasin hyökkäykset sillä ainoalla tavalla millä se voi: eliminoimalla terroristit ja tuhoamalla heidän asevarastonsa. Heidän kanssaan ei voi menetellä muulla tavoin. Hamas ei ole poliittinen järjestö, jonka kanssa voidaan saavuttaa yksimielisiä sopimuksia, vaan fanaattinen ryhmä, jonka päämääränä on Israelin pyyhkiminen pois maailmankartalta. Saavuttaakseen tämän päämääränsä sen jäsenet ovat valmiita muuttamaan omat lapsensa ihmispommeiksi vihattujen juutalaisten tappamista varten.

Tässä toinen hyvin tärkeä epäsymmetrisyys: juutalaiset rakentavat maanalaisia suojia kaikkiin taloihinsa rajan lähettyvillä; he sulkevat koulut ja kätkevät lapset vähäisimmänkin vaaran uhatessa, he pitävät yksittäisen sotilaan kuolemaa kansallisena murhenäytelmänä; he tekevät kaiken mahdollisen pelastaakseen vankinsa ja suojelevat siviiliväestöä sodan seurauksilta. Sitä vastoin Gazan viranomaiset, juopuneina väkivallasta, ampuvat konekivääreillään vastuuttomasti ilmaan ilmaistessaan iloaan tai suruaan (aiheuttaen lukuisia loukkaantumisia), eivät epäröi sijoittaa päämajojaan tai aseitaan kouluihin, moskeijoihin tai sairaaloihin, käyttävät ihmiskilpiä suojellakseen itseään, yllyttävät kansaansa itsemurhaterrorismiin ja palkitsevat sellaisten ”marttyyrien” perheet rahalla.

Viikko sitten Hamas rikkoi tulitauon ja lisäsi rakettihyökkäyksiään juutalaisvaltiota vastaan (kipinä joka sytytti tämän konfliktin). Olin Israelissa, minne minut oli kutsuttu pitämään luentoa Tel Avivin yliopistossa. Isäntieni järjestämiin tapaamisiin kuului vierailu Wolfsonin Lääketieteellisessä Keskuksessa tutustuakseni ohjelmaan “Pelasta Lapsen Sydän”. Olin hyvin liikuttunut. Se on järjestö, joka on omistautunut hoitamaan hyvin köyhien lasten sydänleikkauksia, ja useimmat potilaat tulevat arabimaailmasta. Siellä ollessani tapahtui, että jouduin todistajaksi tilanteeseen, missä sairaalaan tuotiin pieni 5-vuotias tyttö, joka piti leikata heti, ettei hän kuolisi. Hänet toivat sisälle hänen äitinsä, mustaan päähineeseen puettu nainen, jolta näkyivät ainoastaan hänen pelkoa täynnä olevat silmänsä, ja hänen miehensä, pieni, parrakas mies, joka seurasi hämmästyneenä sitä sanoinkuvaamatonta ystävällisyyttä, jolla ryhmä lääkäreitä ja hoitajia hoiti heidän pienokaistaan. Perhe tuli Gazasta.

Siitä lähtien kun sota syttyi, olen jatkuvasti kysynyt itseltäni, mitä heille kaikille nyt kuuluu.

http://newsweek.washingtonpost.com/postglobal/carlos_al berto_montaner/2009/01/gazas_true_disproportion.html

Michail Jaction
Jurmaa

#74

17.01.2009 08:32

En minäkään viitannut Ateenaan, mutta tuhoaminen kuulostaa enemmän kuoliaaksi ampumiselta kuin pidättämiseltä. Ja mikäli poika on aseistettu, poliisin tulisi ensin yrittää neuvotella ja vasta sitten hyökätä. Hyökätessään poliisin pitäisi yrittää tehdä pojasta puolustautumiskyvytön. Israel ei tee mitään näistä edellä mainituista poliisin tehtävistä vaan tuhoaa kaiken mitä sen eteen sattuu.

Israelin puolestapuhujien mukaan palestiinalaisten puolella olevat ovat ääliöitä, koska palestiinalaiset ovat tehneet itsemurhaiskuja Israeliin. Totta, osa iskujen tekijöistä on ollut palestiinalaisia, mutta palestiinalaisista 97% ei tue iskuja tekeviä ääriryhmiä. Palestiinalaiset ovat siis yhtä lailla terroristeja kuin suomalaiset ovat suomenruotsalaisia.

Raaseporin miehelle tiedoksi: Israelin "palauttamat" alueet eivät ole mikään korvaus siitä, että Israelin alueella tuhansia vuosia asuneet ihmiset karkoitettiin pakolaisleireihin pois kotoaan. Vastaavankaltainen tilanne on koettu myös Suomessa, Neuvostoliiton vallattua Karjalan. Karjalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja muuttamaan muualle.
Jarkko Sinisalo
Kuopio

#75

17.01.2009 10:29

Michail sen tuossa sanoikin. Itse en lähde täällä ketään nimittelemään, mutta on melko fasistinen ajattelutapa, että muutaman prosentin kansanosan takia kansanmurha on jotenkin hyväksyttävä. Ihmisoikeudet pätevät asuit sitten Yhdysvalloissa, Kiinassa tai Palestiinassa. Samoin kansaiväliset lait.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…