Pysäytetään Lex Nokia

Tuomas Liikala
Seinäjoki

/ #8 Nokian maine suomalaisten silmissä on kadonnut.

01.02.2009 11:44

"Kännykkäyhtiön painostus sai aikaan Lex Nokian

Huhtikuussa 2005 keskusrikospoliisi sai rikosilmoituksen. Siinä epäiltiin, että kiinalaiselle Huawei-yhtiölle oli vuodettu yrityssalaisuuksia sähköpostin välityksellä.

Rikosilmoituksen oli tehnyt maailman suurin matkapuhelimien valmistaja Nokia. Sen työntekijä oli huomannut helmikuussa 2005 Cannesin tietoliikennealan messuilla, että kiinalaisen kilpailijan Huawein verkkolaitteessa oli ominaisuuksia, joita Nokia esitteli messuilla ensi kertaa julkisesti.

Nokia tarvitsi näyttöä tietovuodosta. Se alkoi penkoa työntekijöidensä sähköpostien tunnistamistietoja.

Sitä yhtiö ei olisi oikeusoppineiden mielestä saanut tehdä. Nokia loukkasi käytännössä työntekijöidensä perusoikeutta luottamukselliseen viestintään.

Mutta yhtiön johdon mielestä väärässä ei ollut Nokia, vaan laki.

Asia oli yhtiölle niin tärkeä, että se otti käyttöön järeimmän aseensa. Nokia uhkasi, että jos lakia ei muuteta, yhtiö lähtee Suomesta – ja vie mukanaan 1,3 miljardin euron verotuotot ja 16 000 työpaikkaa.

Uhkaus sai poliitikkoihin vauhtia. Näin sai alkunsa Lex Nokia. "

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/K%C3%A4nnykk%C3%A4yhti%C3%B6n+painostus+sai+aikaan+Lex+Nokian/1135243187834