Kroonisen väsymysoireyhtymän (CFS) tutkimus ja asianmukainen hoito aloitettava välittömästi Suomessa
Sandman |
/ #71 Re: Re: Re: Re: Mitä tällä adressilla haetaan?12.01.2015 21:47#61: Kokemusta on - Re: Re: Re: Mitä tällä adressilla haetaan? Nyt jokin mättää ja pahasta tämän narkkari epäilijän avauksessa. Taas yksi tälläinen "potilas valehtelee kunnes toisin todistetaan". Sehän on yleensä suomalaisen peruslääkärin, olkoon sitten kuinka erikoistunut tahansa, ensimmäinen reaktio että kun ei tiedä tai osaa tutkia, tai jos ei vaan kiinnosta, niin ehdotetaan hankalalle (lue oikeutensa tietävälle) potilaalle jotain mielialalääkitystä, sillä eihän lääkärin arvovaltaa voi kyseenalaistaa ja jos kyseenalaistaa niin silloin vian täytyy olla korvienvälissä. Toki tämäkin vaihtoehto täytyy toki poisulkea, mutta sitä varten on sitten eri ammattikunta. Ongelmanahan on tässä koko episodissa, osaksi myös omien kokemuksieni perustella, että muut monet lääkärit ei uskalla hoitaa, neurologien heitteille jättämiä potilaita, mikä ei ole mitenkään harvinaista. Neurologit kun toimivat lähes poikkeuksetta suurissa sairaaloissa ja heillä on täysin perusteettomasti aivan liikaa valtaa. Mielialalääkkeiden määräysoikeus pitäisi kaikilta lääkäreiltä ottaa kokonaan pois ja siirtää ko. sairauksien hoitoon koulutuksen saaneelle ammattikunnalle. Miten tässä tapauksessa lääkärit voivat määrätä oman erikoisalansa ulkopuolella olevaan sairauteen lääkkeitä! Tämä jos jokin olisi asian johon Valviran olisi syytä oikeasti puuttua. Toisessa päässä neurologit taas eivät edes osaa tutkia potilaitaan, jos kokeissa ei ilmene mitää SELVÄÄ syytä sairauteen. Jos kokeen ovat siis pielessä, mutta eivät sovi mihinkään muottiin, jolla voitaisiin tehdä diagnoosi, niin potilas on neurologin mukaan aina terve. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43277 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10445 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
720 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1092 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
635 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
133 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
97 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
97 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
92 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
108 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
40 Luotu: 18.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
683 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1709 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Bussilinja Metsämaalle takaisin
58 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20805 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025
Kouvolaan ympärivuotinen rantalentopallohalli TikTokin ylijäämälämmöllä – maksimaalista hyötyä kaupungille!
19 Luotu: 17.06.2025