Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin
nyt saa pimittäminen riittää |
/ #186 Re: ELÄKE22.03.2015 10:32 Tämmöinen kirjoitus osui täällä pohjoisen suunnalla silmiin. En tosin pysty arvioimaan, että onko sdp puolueelle tarpeen nostaa asiaa ensin, jotta saadaan äänestäjät liikkeelle? Suomessa on varovaisen arvion mukaan yli 10 000 ihmistä jotka kamppailevat ylivoimaista vihollista vastaan. Tämä monen tuhannen henkilön voittamattomaksi toteama taho on eläkeyhtiö. Tarkemmin sanottuna, eläkeyhtiöiden asiantuntijalääkäri. Ylivoimaista valtaa käyttävät eläkeyhtiöiden lääkärit ovat vaikuttaneet tuhansien potilaiden ja heidän perheiden elämään erittäin negatiivisesti. Vakuutusyhtiöiden ja heidän edustajiensa päämäärä on ollut näissä tapauksissa vain ja ainoastaan se, että ihminen ei saa apua. Inhimillisyys eikä edes lääketieteelliset faktat ei ole rajoittamassa näiden tahojen häikäilemätöntä valtaa. Valtaa joka näkemykseni mukaan siis perustuu ainoastaan taloudellisen voiton tekemiseen ja pienen ihmisen alistamiseen. Eläkeyhtiöiden asiantuntijalääkäreiden on oltava näissä tapauksissa erittäin ammattitaitoisia, voidaan jopa puhua uskomattomasta ennustukseen viittaavasta lahjasta. Tähän tulkintaan voidaan päätyä sen vuoksi, että nämä eläkeyhtiöiden asiantuntijalääkärit voivat antaa diagnoosin ja päätöksen työkyvystä vaikka eivät ole potilasta tavanneetkaan. Erittäin kovaan ammattitaitoon viittaa toki myös se seikka, että kun potilaan on aiemmin todennut ja diagnosoinut työkyvyttömäksi monen eri alan pätevöityneitä lääkäreitä, nämä diagnoosit eivät vaikuta millään muotoa eläkeyhtiön lääkärin päätökseen. Potilas saa siis terveen paperit.
Tämä kärjistetty näkemykseni eläkeyhtiöistä ja heidän lääkäreistään näiden tuhansien ihmisten kohdalla perustuu siihen tosiseikkaan, että olen nähnyt omin silmin henkilöitä joilla on vakava sairaus ja tästä huolimatta eläkeyhtiö on todennut henkilön täysin työkykyiseksi. Työkykyiseksi, vaikka siis moni eri erikoistunut lääkäri on todennut henkilön työkyvyttömäksi ja jopa esittänyt työkyvyttömyyseläkettä. Nämä todelliset väliinputoajat sen lisäksi että he kamppailevat terveytensä ja jaksamisensa kanssa päivittäin, ovat tilanteessa jossa heidät määritellään työkykyiseksi ja työkyvyttömiksi. Työkykyisyys määritelmä tuo sen tosiseikan että tällöin henkilöllä ei ole oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen. Todellinen työkyvyttömyys taas takaa sen, että henkilö ei pysty ottamaan mitään työtä vastaan. On aika muuttaa järjestelmää. Eläkeyhtiöillä ei tule olla valtaa kävellä sairaiden ihmisten yli. Asiantuntijalääkärijärjestelmä pitää luoda täysin uusiksi. Erikoistuneista asiantuntijalääkäreistä koostuvan ryhmän tulee nauttia luottamusta ja valtaa siinä määrin, että sen delegaation päätös on pitävä esimerkiksi juuri työkyvyttömyyseläke päätöksissä. Toivon, että tuleva eduskunta ottaa asiaan pikaisesti kantaa ja aloittaa asian käsittelyn viipymättä. Suomessa vakavasti sairastuneen työkyvyttömänkin tulee saada oikeutta ja inhimillisyyttä. Tällöin henkilöllä on enemmän voimavaroja huolehtia omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Timo Suhonen (sd)
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45199 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10613 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1702 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1453 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
815 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
716 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
713 Luotu: 06.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
269 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
227 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
193 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
182 Luotu: 13.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1717 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20837 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
145 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
937 Luotu: 07.02.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
133 Luotu: 30.06.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
132 Luotu: 05.06.2025