ASPARTAAMISTA (E951) varoitettava tuotteissa
Tinttura |
/ #47 Aspartaamiko muka syynä?24.03.2015 14:47Naurettavimpia väitteitä, mitä olen pitkään aikaan kuullut, oli kyllä tuo väite persianlahden syndroomanja aspartaamin yhteydestä. Persianlahden syndroomahan siis on monien eri oireiden yhdistelmä, josta ei edes tiedetä onko se varsinainen syndrooma, vai yhdistelmä muutenkin yleisiä oireita. (Toimistotyöntekijöillä on usein niskakipua, väsymystä ja silmien rasittumista, mutta eivät he kärsi mistään jaetusta toimistosyndroomasta, vaan altistuvat vain samoille olosuhteille). Fysiologiset syyt on aika tarkkaan onnistuttu rajaamaan pois, kun huomattiin GWS:n olevan riippumaton siitä, missä päin aluetta on ollut, mille on altistunut, mitä on syönyt ja juonut, mitä lääkkeitä on saanut jne. Sen sijaan oireita huomattiin olevan yksinomaan taisteluihin osallistuneilla. Armeijan huoltohenkilöstöllä ja muilla työntekijöillä, jotka olivat taistelujoukkojen kanssa kaikin tavoin samoissa olosuhteissa, ei sitä ole havaittu. Kyseessä on siis todennäköisimmin tämä, mistä nykyään käytetään nimeä PTSD, post-traumaattinen stressioireyhtymä, mikä on psykologinen ongelma, ei altistus millekään aineelle. Se voi varsin helposti tuottaa kaikki oireet, jotka GWS:n tiedetään sisältävän. Ei ole tainnut adressintekijä miettiä tuota hatusta tempaistua väitettä ihan loppuun asti: ottaen huomioon, kuinka paljon aspartaamia kulutetaan muutenkin kuuman ilmaston maissa, pitäisi syndroomaa olla kuumissa maissa siviileilläkin laajasti. Niin ei vaan ole. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1393 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3487 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
416 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
380 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
112 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1857 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
43 Luotu: 07.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11331 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1470 Luotu: 10.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
13 Luotu: 08.05.2025