Hallituksen on muutettava päätös eläkeiän nostamisesta

Aira Hasu
Helsinki

/ #83 Viittaan # 21 viestiin, B. Slotte

09.03.2009 17:15

"1. Ihmisten keskimääräinen elinikä on nykyään korkeampi kuin esim. 20 vuotta sitten. Eikö olisi ihan järkevää että eläkeikä nousisi samassa suhteessa?"

Muuten kyllä, mutta eliniän nousu ei kulje käsikädessä elämänlaadun ja terveyden kanssa. Työelämä on raaistunut viimeisten 30 vuoden aikana sen verran paljon, että nyt ei puhuta samanlaisesta sukupolvesta kuin se joka oli taistelemassa Toisen maailman sodan aikana. Vertaan tässä iäkkäisiin sukulaisiini ja 1950 syntyneisiin. Tässä on ihan vissi ero.

1910-20 -luvuilla syntyneet voivat jopa viettääkin 85v. tai 95v. syntymäpäiväänsä suhteellisen terveinä, sama asia ei päde 1940-50 -luvulla syntyneisiin. Tervaskannot on eri porukkaa ja tehnyt työelämänsä täysin toisenlaisissa olosuhteissa. Monella tavoin kovemmissa, mutta myös yksilöä kunnioittavammassa.

"2. Miten voimme ylläpitää hyvinvointivaltiota ilman työssäkäyviä veronmaksajia? Näiden suhteellinen osuus väestöstä pienenee koko ajan, kun suuret ikäluokat saavuttavat eläkeiän. Mikä avuksi? Vastaus tuntuu selvältä."

Miten olisi, jos hallitus ja eduskunta olisi jo 1990-luvun taantuman jälkipyykissä keskittynyt olennaiseen ja hoitanut hommat niin, että syrjäytyneitä olisi vähemmän, pitkäaikaistyöttömyyttä ei olisi päässyt kehittymään, leipäjonoja ei enää tarvittaisi ja ulkomaalaisten kotouttamislaki olisi hoidettu, kuten pitääkin.
Kaikki hallitukset Esko Ahosta alkaen on jättäneet nämä perusasiat hoitamatta. ja nyt ollaan tilanteessa, että pitkäaikaistyöttömät ovat huonoa materiaalia, nuoret eivät löydä paikkaansa saatikka työtä ja puolikuntoisten pitäisi jatkaa työelämässä pakolla 2 vuotta lisää, kun todennäköisesti tuolloin sairausloma kustannukset tulevat kasvamaan ja niihin tuskin sijaisia haetaan nuorten keskuudesta.
Ymmärrän hyvin, että jos ei sähköjä ole ajoissa asennettu mökkiinn, joutuu sitä kantamaan säkillä valoa tupaan. Kuten kaikki tiedämme, minkä taakseen jättää, sen eestään löytää.
Poliitikoilla näyttää olevan vaikeuksia keskittyä olennaiseen, vaikka siihen oli aikaa ja toisaalta taas äänestäjillä on erittäin lyhyt muisti.

"3. Suomessa eläkeikä ei ainakaan ole turhan korkea muihin maihin verrattuna."

Ei suomalainen työkulttuurikaan ole kuten muualla.

"Itse ihan mielelläni siirtyisin eläkkeelle vasta esim. 65-vuotiaana, tai jopa 70-vuotiaana. Mitä jos ajattelisimme mieluummin koko maan parasta?"

Onnea sinulle, jos/kun viihdyt työssäsi, etkä ole mitenkään rasittunut fyysisesti tai henkisesti, etkä kaipaa aikaa perheen, harrastusten, lasten ja lastenlasten kanssa. Ja sinulla riittää virtaa. Onnellinen olet sinä, mutta et voi omaa tilannettasi yleistää kaikkii työtätekeviin ihmisiin.
Kaikki eivät ole selvinneet työelämässä terveenä. Ja juuri tämä on se asia, mikä useimpia työn raskaan raatajia rasittaa juuri tänäkin päivänä.
Painetta luodaan koko ajan lisää, paikat hajoilee. Fysiikka eikä psyykekään kestä yhtään lisää työvuosia.
Sallitaan niiden poistua eläkkeelle, jotka niin haluavat ja niiden jatkaa, jotka jaksavat ja haluavat. Tämähän on nykyinen laki asiasta, MUTTA se että kaikki pakotettaisiin lailla "jaksamaan" vielä 2 v. lisää, ei todellakaan sovi kaikkien pirtaan.
Nuoret olisi pitänyt saada jo aikoja sitten töihin kiinni, mutta heidät sivuutettiin, kuten työttömät. Nyt hallitus maksaa virheistään ja syytää sen vanhenevien työtä tekevien ihmisten niskaan. Semmoinen ei kerta kaikkiaan käy.

Mitä tulee päättäjien toiveisiin kasvavasta lapsilukumäärästä Suomessa, sanon, että olisivat miettineet sitäkin asiaa 20v. sitten. Ensin täytyy luoda edellytykset, että ihmisillä on mahdollisuus kasvattaa perhettä, mutta jos lapsilisät on mitä on, kodinhoitotuki on mitä on, yksinhuoltajien arki sitä, mitä tänä päivänä, niin turha on peiliä syyttää, jos naama on vino.