ELVYTYSTÄ JA HYVINVOINTIA - EI LEIKKAUKSILLE!
Arto Viitaniemi |
/ #61 Eläkkeisiin 10 euron korotus heti16.04.2015 10:11Ylisuuriksi paisuneiden työeläkerahastojen arvo on vuonna 2015 kohonnut 177 miljardiin euroon. Nuo varat kuuluvat nykyisille ja tuleville eläkeläisille, ne eivät ole hallituksen ja eduskunnan omaisuutta vaikka ne tekevätkin päätöksiä monista eläkkeisiin liittyvistä asioista. Eduskunnan päätöksillä eläkkeiden indeksejä on rukattu niin, että niiden ostovoima on heikentynyt. Myös eläkekertymien sääntöihin on tehty monia eläkkeitä heikentäviä muutoksia.
Viimeisin törkytemppu oli hallituksen vuoden 2014 kehysriihessä tekemä yksipuolinen päätös työeläkkeiden noston jäädyttämisestä 0.4 prosenttiin vuonna 2015. Taitettu indeksikin olisi tuottanut yli yhden prosentin. Toimenpiteellä siirrettiin eläkeläisille kuuluvaa osuutta yhteensä yli 100 miljoonalla eurolla eläkerahastojen ja sitä kautta eläkejohtajien palkkojen ja bonuksien lihottamiseen. Valtion ja kuntien taloutta tällä tempulla heikennettiin koska ne jäävät paitsi tuon korotuksen verotuottoja.
Eläkerahastojen varoja on käytettävä eläkkeiden korotuksiin. 100 eron korotus eläkkeisiin ei edes pienentäisi eläkerahastojen pääomaa, mutta se parantaisi eläkeläisten toimeentuloa huomattavasti. Se toisi noin 1,5 miljardia euroa lisää ostovoimaa kansantalouteen, jonka seurauksena myös työllisyys kohenisi ja talouden pyörät saisivat lisää vauhtia.
Nyt työntekijöiden ja yrittäjien kokoamia eläkevaroja käytetään riskisijoittamiseen (hedge-ym.rahastoissa) suurempien voittojen tavoittelemiseksi ja eläkejohtajien palkkojen ja bonusten kohottamiseksi. Menettely on moraalitonta ja vaarantaa koko järjestelmän toimivuuden. Tämä olisi alku terveelle elvytyspolitiikalle, josta hyötyisivät kaikki.
Nyt tarvitaan suunnan muutos talouspolitiikkaan. Myös työeläkejärjestelmä kaipaa itse asiassa täysremontin. Ratkaisevaa on työntekijöiden ja eläkeläisten päätösvallan lisääminen järjestelmän hallinnon kaikilla tasoilla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1435 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3537 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
433 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1795 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20456 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
132 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1524 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
73 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11340 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
23 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025