Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!


Vieras

/ #1235

08.06.2015 06:04

Olen töissä 3-6 vuotiaiden ryhmässä, Ryhmä on tavallinen 24 lapsen ryhmä. Lapsista kolmella huomattavaa ylivilkkautta ja käyttäytymishaasteita, Tutkimusprosessit meneillään, mutta koska vanhemmat eivät halua leimata lasta, tuen kertoimet pidetään niin alhaisena, etteivät ne vaikuta ryhmäkoon pienentämiseen. Lisäksi ryhmässä on lastensuojelun tukitoimena kolme lasta.Perheiden jaksaminen ja mielenterveyden tukeminen vievät aikaa aamuisin ja iltaisin, kun toimimme vuorotellen kuuntelijana. Kotona olevat vanhemmat voivat ja pitävät lapsensa hoidossa 8-16.30, joten lapsimäärä päivässä pysyy tasaisesta isona. Onneksi ryhmässämme on ryhmäavustaja yhden lapsen vakavan sairauden vuoksi. Tosin hän vaatii koko aikaista valvontaakin päivä kuluessa. Tähän sitten lisäksi; vasut, nelikot, verkostopalaverit ynm. ynm. joten ihmettelen Laitisen "pakinaa" henkilökunnan turhasta valittamisesta. Jos puistossa on ulkoillut 10 lapsen ryhmä kolmen aikuisen kanssa, se on ollut alle 3v. ryhmä. Pitäisiköhän Laitisen tulla laittamaan tämä 10 lapsen helppo sakki jonoon, kävelyttää takaisin päiväkodille, antaa lasten riisua itse, käydä vessassa, vaihtaa itse vaippansa, syödä, käydä päiväunilla ja leikkiä itsekseen...ai niin ...unohtuiko jossain hänelläkin, että tähän ei alle kolmivuitias pysty eikä tarvitsekkaan yksin pystyä. Mutta tämä raavas mies osoitti kirjoituksellaan edelleen sen, että hänen mielestään lasten ja naisten paikka on kotona ilman koulutuksen ja oppimisen mahdillisuuksia niin hänen kaltaisensa oikeat miehet saavat toteuttaa suuria kirjallisia ja älyllisä ponnistuksiaan.