Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon


Vieras

/ #626

12.07.2015 10:01

Koska olen itse kärsinyt yli 40 vuotta jatkuvasti pahenevista hypotyreoosi- ym. oireista. Tyroksiini auttoi osittain alussa, mutta jo vuosia sitten olisin tarvinnut joitain muita tutkimuksia ja hoitoja. Minulle on vain tarjottu mielialalääkkeitä, joista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Alunperinkin olisi pitänyt tehdä lisätutkimuksia silloin kun löydettiin suuri määrä tyroksiinin vasta-aineita kehostani, eikä siltä istumalta aloittaa T4-hoito ja jättää asia silleen.
Isälläni oli 60- ja 70 luvuilla NCT-hoito ja se toimi hänelle hyvin. Se olikin ennen kuin lääketehtaat keksivät syntettisen T4-lääkkeen ja TSH-määrityksen. Miksi ei palata NCT-hoitoon?