Biologisen isän oikeudet

Jarmo Salovaara
Turku

/ #4 Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen

21.05.2009 12:17

Molemmilla vanhemmilla tulisi olla tasa-arvoiset oikeudet ja velvollisuudet suhteessa yhteisiin lapsiinsa. On vanhakantaista väittää, että äiti aina omaisi geneettisen ylivoiman isään verrattuna lasten kasvatuksessa. Ikävä kyllä, sekä isät että äidit voivat vaarantaa lapsensa kehityksen, erillään ja yhdessä.

Mielestäni on kuitenkin ensisijaisen tärkeää muistaa, että viha, joustamattomuus ja kielteinen suhtautuminen vaikeuttaa ja jopa estää ratkaisuun pääsemisen. Jokainen voi, ja jokaisen pitäisi osata, oppia ongelmatilanteissa.

Vaatimuksien ja uhkauksien esittäminen on sinänsä ymmärrettävää perurakenteitamme järkyttävässä tilanteessa. Ratkaisuihin pyrkiminen on kuitenkin ainoa vaihtoehto, joka tukee lapsen kasvua ja kehitystä.

LAPSET EIVÄT OLE ITSESTÄÄNSELVYYS! LAPSET EIVÄT OLE ESINEITÄ! TOISINAAN VAIKUTTAISI SILTÄ, ETTÄ AIKUISTEN JÄRKEILYSSÄ JA SEN VARAAN RAKENNETUSSA YHTEISKUNNASSA OLISI LAAJA-ALAISEN KORJAAMISEN VARAA! LAPSISSA ON TULEVAISUUS!

Tulkaa toimeen!