Olli Immonen (PS) erotettava välittömästi tehtävistään


Vieras

/ #127 Vasemmistolle sallittua, perussuomalaisille ei

28.07.2015 12:30

Koska en ole saanut vastausta, täytyy kysyä tätä uudelleen.

 

Poliittinen vasemmistohan on käyttänyt taistelulauluja jo vuosisadan ajan ja edelleenkin käyttää mm. puoluekokouksissaan.

"Eespäin, eespäin tiellä taistojen rinta rinnan astukaamme, siskot, veikot.
Soipi laulu meidän joukkojen, teitä taistoon kutsuen."

"Työn orjat sorron yöstä nouskaa,
maan ääriin kuuluu kutsumus
Nyt ryskyin murtuu pakko valta,
tää on viime ponnistus.
Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailma
ja valta teidän silloin on

Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme yhtykää
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään."

Onko tämä retoriikka myös pöyhkeää ja vihamielistä? Pitäisikö näitä lauluja koskaan laulaneet kansanedustajat niinikään välittömästi erottaa tehtävistään? Onko tämäkin "kiihotusta kansanryhmää vastaan" ja "osallistumista ääriliikkeisen toimitaan"?

Immosen retoriikka ei ainakaan millään tavoin ylitä sitä mitä näissäkin säkeissä sanotaan. Jos siis kannatatte adressia ja vastaatte yhteenkään kohtaan ei, voi tätä pitää suorastaan kaksinaismoralismin ennätyksenä, ja se onkin juuri te itse, jotka tässä ette "hyväksy kaikkia Suomen kansalaisia samanarvoisina"