Merimetsot riistalinnuiksi
Mä |
/ #324 Yli kolmesataa tuli kerralla!!!11.08.2015 06:55En uskonut silmiäni. Voitte uskoa, että pelko on suuri, kun ulkosaariston portilla, mutta sisäsaariston rauhassa olevan mökkimme eteen, pöllähti vuosi sitten kerralla yli 300 Merimetsoa!!! Tunne oli outo, käsittämätön, pelokas. Aito pelko siitä, että nuo ovat tosissaan tulossa tänne asumaan. Mökkimme vastarannalla on 300 metrin päässä, idän puolelta ja pohjoispäädystä aivan tyhjä saari. (Mutta joku nekin tontit omistaa.) Siihen ne lensivät elokuussa, keskellä viikkoa, kun useimmat naapurit olivat poissa mökiltä. Hyppäsin veneeseen ja ajoin sinne ja tänne, jotta ne lähtisivät pois. Sain ne sillä kertaa lähtemään. Viime viikonloppuna yksinäinen Merimetso tuli kalastelemaan rannastamme 15 metrin päähän, vaikka me olimme pihalla grillaamassa vain noin 30 metrin päässä. Hain pienoiskiväärin... mutta en ehtinyt. Kun en ehtinyt, niin tämän tarinan voin täällä kertoa. Niitä hävitetään ilman lupaa jo vaikka kuinka paljon. Olisiko siis parempi antaa lupa niiden hävittämiseen, jotta kenenkään ei tarvitsisi lakia rikkoa. Ja kenenkä luvalla ne meidän mökkialueelle tulivat? Toisin sanoen, eivät nekään lupia kysele. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18164 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
95 Luotu: 16.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10488 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024