Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle


Vieras

/ #1

18.08.2015 13:32

Hyvä, että asialle saadaan mediajulkisuutta.

Laitoin tänään sähköpostia Annika Lapintielle, joka on Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Viittasin viestissäni myös Italian Perustuslakituomioistuimen päätökseen, jonka mukaan eläkkeiden indeksileikkaukset ja jäädytykset ovat epätasa-arvoisia ja syrjiviä ja jonka vuoksi Italiassa joudutaan maksamaan eläkeläisille kaikki takaisin, joka merkitsee Italiassa 18 mrd. summaa.

Viestissäni myös otin esiin Lakialoitteen 102/2010 vp eläkkeensaajien asumistuen korottamisesta, lähinnä sen perustelut ja muistutin, etteivät ne ole muuttuneet miksikään, mutta tämä hallitus ei niistä näytä piittaavaan.

Arvostelin Suomesta Perustuslakituomioistuimen puuttumista, joka on mahdollistanut kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien loukkaamisen ja arvostelin sitä, että Suomessa perustuslakia, joka on kaikkein keskeisin laki, tulkitsevat istuvat kansanedustajat, joista useimmilla ei ole minkäänlaista lainopillista koulutusta.

Arvostelin sitä, että vanhuksia pyritään tässä asettamaan samalle viivalle nuorempien kanssa kun verrataan asumistukea muihin sosiaalitukiin, jotka kaikki on tarkoitettu tilapäisiksi, mutta vanhuus ei ole ohimenevä elämäntilanne, eikä näin ollen voida ajatella, että eläkeläiset kuuluisivat sossun jonoihin tai että eläkkeitä tai eläkeläisten asumistukea yleensäkään voitaisiin verrata tilapäisiin tukiin.

Se, että Suomi joka väittää olevansa oikeusvaltio, ei ole perustanut edes Perustuslakituomioistuinta tulisikin tuoda julki valittamalla EU:n tuomioistuimeen, sanoin myös, että ehkä on harkittava valittamista myös Ihmisoikeustuomioistuimeen, se toisi enemmän maailmanlaajuista julkisuutta Suomelle, joka tulisi olemaan negatiivista.

Pyysin viestissäni Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaa Annika Lapintietä harkitsemaan nyt perustuslaillisia näkökohtia tässä asiassa ja puolustamaan vanhusten perustuslaillisia oikeuksia. Viittasin myös yliopistojen professoreiden lähettämään vetoomukseen hallitukselle.