Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan


Vieras

/ #117

09.09.2015 14:16

Itse olen kolmivuorotyöläinen ja tiedän, ettei Sipilä kestäisi olla edes 1 viikkoa hoitajan roolissa. Eritteiden, fyysisen- ja henkisen väkivallan keskellä. Ja jopa viellä siinä kohtaan, kun ei ole tarpeeksi henkilökuntaa. Hän voisi itse tulla suihkuttamaan ikä ihmisiä kesällä, kun ulkona on +28 astetta pienessä suihkukopissa ilma ei vaihdu ja teet viellä kaiken yksin. Ja päivässä ei ole vain se yksi suihkutettava. Niitä voi olla jopa 3. Ruokatauot voivat kestää vain 10min ja eikä työvuoron aikana ehdi välttämättä edes vessassa käydä. Jotkut eivät tajua sitä ettei työ ole pelkästään ikä ihmisten hoitamista, vaan myös raporttien kirjaamista, lääkkeiden jakamista, tavaroitten tilaamista, tavaroitten lajittelemista asiakkaitten kaappeihin, pyykkien peseminen ja keskustelut omaisien kanssa.

Kun ihminen tietää, että sunnuntai vuoro tulee, hän voi mennä jopa paljon paremmalla mielellä töihin, koska tietää että saa rahallisesti enemmän kuin arkipäivänä. Politiikkojen on vaikea kuvitella rahan arvoa, koska he tienaavat kuukaudessa peruspalkan yli tuplasti enemmän kuin me hoitajat. Heille se raha ei ole ongelma. Meille se on.