Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan

Ei missään nimessä
Vieras

/ #139

09.09.2015 14:32

En kykene perustelemaan itselleni suunniteltujen leikkausten toteutustavan oikeudenmukaisuutta tai hyödyllisyyttä millään tavalla. En käsitä, miksi maksajiksi päätyvät pienituloiset, joilla hädin tuskin on enää mitään otettavaa. En ymmärrä myöskään tätä ylhäältäpäin matalapalkkaiselle kansanosalle sanelun oikeutusta. Miksi se ei koske kaikkia?

Miksi ei hallitus tosiaan supistaisi omaa lomaansa 30:een päivään, esimerkiksi, jos se on noin vain keveästi tehtävissä? Tai olisiko Sipilä valmis työskentelemään ei ainoastaan sunnuntaisin, mutta silloin monen ihmisen edestä, vailla lisäpalkkaa?

Hoitoalalla ei ainakaan, sunnuntaikorvausta ansaita "tyhjästä". Sairaaloissa on työtä sunnuntaisin yhtä paljon kuin arkisin, ainoastaan vähempi hoitajamäärä sitä tekemässä. Jos sunnuntaikorvausta vähennetään, on lisättävä työvoimaa. Muuten ei mikään maailman motivaatio enää riitä, raatamaan monen ihmisen edestä, vaikka työstään kuinka tykkää, mutta on siitä kiitos jossain muodossa saatava, ja elinmahdollisuus itselle. Juurikin sunnuntailisät ovat ne, joilla matalapalkkaisilla aloilla tullaan toimeen. Niiden leikkaus isolta joukolta ihmisiä ei edistä ostovoimaa, vaan seisauttaa talouden entistä varmemmin paikoilleen ja kallistaa sitä miinuksen puolelle.

Nyt pikkuisen järkeä ja kohtuutta näihin suunnitelmiin! Otetaan sieltä mistä on, eikä rangaista niitä, jotka ovat jo lopen uupuneita ja taistelevat toimeentulemisen ja jaksamisen rajoilla. Olenpa kuullut, että on sellaisiakin palkkoja, jotka ylittävät esimerkiksi 4000e / kk. Eiköhän siitä voisi jo napsaista tuntuvan osan, ilman, että palkansaaja siitä vielä kärsisi. Mikään työ täällä ei ole toistaan niin paljon arvokkaampi, sen käsittää jo maalaisjärjellä.

Kyllä se pitää jo käsittää myös päättäjien, jos haluavat minkäänlaista työn tekemisen halukkuutta tässä maassa enää säilyttää. Niillä toimilla alkaa olla kiire, motivaatiot alkaa köyhillä olla jo tosi alhaiset, kerätä enää mitään lisää toisten taskuihin, sillävälin kun itse kärsivät. 

Lisään vielä, että ajatus ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomaksi tekemisestä on älytön. Se lisää sairaana töihintuloa, mikä tulee jatkossa kalliiksi kaikille, entistä laajemman ja pitkäaikaistuvan sairastamisen muodossa. Hoitotyössä se lisäksi vaarantaa potilasturvallisuuden, mikä ei ole pikkujuttu.