Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Malyle1 |
/ #2401 Re: No tässä Malylle syitä ja summia14.09.2015 12:14#2394: Köh - No tässä Malylle syitä ja summia Olen nyt istunut koneella 4 tuntia etsimässä uusia perusteluja Perustuslakivaliokuntaa varten. Finlexin sivuilla on paljon lakeja, mutta vanhempia joita olisin kaivannut sieltä ei löydy. Esimerkiksi eläkkeensaajien oma asumistuki on tullut käsittääkseni voimaan 1972, mutta niin vanhoja lakeja ei enää netistä löydy, joten en voi tarkistaa silloisia perusteluja, mutta löysin kuitenkin yhden lain kohdan, jossa viitataan nimenomaan perustuslakiin ja perustuloon kas tässä tuo kohta: Perustuslain 19 §:n 2 momentti viittaa perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Pykälän 2 momentin tarkoittama perustoimeentulo turvataan jokaiselle mainitussa kuudessa elämäntilanteessa olevalle ilman tarveharkintaa, ja se on tasoltaan enemmän kuin 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva. Tulkinnasta seuraa, että mainituissa elämäntilanteissa ei pitäisi syntyä ainakaan pysyvää tarvetta turvautua toimeentulotukeen. Kunhan saan kokoon 4 sivuisesta aineistoistani sopivat koottua järjelliseen muotoon, voin lähettää uuden selvityspyynnön perustuslakivaliokunnalle. Perustuslakivaliokunta ei tietenkään voi tässä vaiheessa ottaa kantaa mihinkään, ennenkuin hallitus antaa lakiesityksen leikkauksista, mutta on hyvä, että heillä on jo tiedossa faktat joihin myös kansalaisina vetoamme. Perustuslain vastaisesti leikkaukset tarkoittaisivat pieneläkeläisten pysyvää tarvetta toimeentulotukeen, joten päätös on selkeästi myös perustuslain vastainen ja se koskee sekä indeksileikkauksia että eläkeläisten asumistukea. Toivoisin, että kun lähetätte kansanedustajille ja ministereille postia liittäisitte tuon perustuslain tulkinnan myös heille. Kyseinen teksti löytyy myös Lakialoitteesta He 108/2010, joten se on valtiovallan omaa tekstiä. Työtä siis riittää ennenkuin saa mahdollisimman monille tahoille lähetettyä perusteluita ja vaatimuksia asian hoitamisen suhteen, toivon täälläkin jokaisen kynnelle kykenevän laativan omia viestejään niin eri puolueiden kansanedustajille kuin sosiaali- ja terveysministerille. Muistaakseni hyvä ohjelma MOT palaisi taas ruutuun, en vain muista milloin, heille haluaisin antaa juttuvinkin ay-johtajien istumisesta työeläkeyhtiöiden hallituksissa nostamassa hallituspalkkioita ja lisäeläkkeitä ilman, että he ajavat eläkeläisten asioita. Mielestäni epäkohta, joka on ilmeinen tulisi tuoda julkisuuteen ja saada asiasta keskustelua aikaan. Työeläkeyhtiöiden hallituksissa tulisi istua eläkeläisten edustajia, joita siellä ei nyt ole yhtään. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
422 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51111 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21063 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
60 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025