Kansanäänestys EU-jäsenyydestä
Vieras |
/ #26020.09.2015 21:50Jäsenyys rahaliitossa ja Euron ottaminen kansalliseksi valuutaksi ilman jäsenyys äänestystä oli demokratian vastaista. Jäsenyys on sitävastoin kun on annettu ymmärtää ajanut Suomen kestämättömään tilanteeseen. Kriisilainat Kreikalle sekä valtiomme kyvyttömyys säädellä rahamarkkinoitamme on luonut kuplan joka on tullut tiensä päähän,Eurosta alkoi osittainen hintojen nousu joka on vaikuttanut mm omistus ja vuokraasuntojen sekä palkkojen epäsuotuisaan kehitykseen siten että huomattava osa pienituloisista suhteessa keski ja isotuloisiin ei tule kuukausittaisella palkalla sekä työttömyyskorvauksella toimeen,eurojäsenyys on myös vaikuttanut työvoimakustannusten nousuun joka on kasvattanut työttömyyttä kestämättömään tilanteeseen,Suomen työttömyyttä leimaa myös nuorisotyöttömyys emmekä pysty Euroalueella enää kilpailemaan edes vientiteollisuudessa. Eurosta eroamisen jälkeen on välttämätöntä palata ns markka aikaan siten että omistusasuntojen arvoa,palkkoja ja hintoja leikataan jotta rikkaiden ja pienituloisten tuloeroa pienennetään. Eurosta eroamisen jälkeen on tärkeätä että irtaudumme EU jäsenyydestä,Iso britannia on ensimmäisten joukossa irtautumassa ja todennäkoisesti irtautuu. Tämän prosessin jälkeen voimme vapaana EUn päätöksenteosta luoda uuden idän kaupan Venäjän kanssa sekä itse säädellä rahamarkkinoitamme esim Devalvaatiolla,se ei ole helppo ratkaisu mutta Islannin mallilla yksittäisen pienen valtion tervehtyminen on tehokkaampaa ja nopeampaa kuin EU jäsenmaana. Vapautamme itsemme jäsenmaksuista ja siirrämme vapautuvat varat maamme kehittämiseen,työttömyyden poistamiseen ja näin pienennämme Suomalaisen sosiaaliturvan taakkaa sekä itse säätelemme oman maamme kestokyvyn mukaan maahantuloa sekä pakolaisissa sekä työperäisessä muutossa. Tämä sääntely on tärkeää jotta saamme nyt työmarkkinoilta puuttuvat työttömät takaisin töihin ja ensisijaisesti paikkaamme työvoimapulaa omista työttömistä sekä varmistamme eläkkeelle siirtyvien pienituloisten inhimillisen vanhuuden. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kansanäänestys EU-jäsenyydestä" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1689 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1266 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17962 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
990 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1281 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
636 Luotu: 12.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
590 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
585 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
444 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
442 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1779 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
736 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
271 Luotu: 13.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
232 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1439 Luotu: 29.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12775 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6340 Luotu: 29.11.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1119 Luotu: 03.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.