Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan


Vieras

/ #1564

21.09.2015 07:23

Mielestäni olen kuulunut vuosia yhteiskuntaluokkaan nimeltä työssäkäyvät köyhät. Jatkuva työläisen ihmisyyttä ja oikeuksia polkeva politiikka ei paranna olojamme Suomessa. Eduskunnan tulisi edelleen ajaa maamme kansalaisten etua. Töissä tai ei;  motivoituneet ja terveet ihmiset saavat ihmeitä aikaan. Ainuttakaan sopimusta mikä koskee Suomen tulevaisuutta, ei pitäisi piilotella kansalta suljettujen ovien takana. Miksi ajaa valtiota kuin jotain sielutonta kovan bisnesmaailman korporaatiota. "Kestävän kehityksen nousujohteinen käyrä" ei mielestäni saisi olla sidonnainen työläisten kärsimysten lisäämisen kanssa. Tv. työläinen