Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Vieras |
/ #4658 Tämä luopumus on nähtävissä ympärillämme joka puolella! Jumalan sana Raamattu varoittaa siitä.14.11.2015 21:22(Aapeli Saarisalo, Raamatun Sanakirja:) LUOPUMUS Ihmisen ja Jumalan välisissä suhteissa luopumus merkitsee sitä, että ihminen tietoisesti sanoutuu irti uskosta ja Jumalan tahdon noudattamisesta. Se edellyttää siis aikaisempaa Jumalan tuntemusta ja Hänen hyvyytensä kokemista. Siksi luopumuksen synti onkin suuri, Jes.1:2. Vanhassa Testamentissa (VT:ssa) pidetään luopumuksena pääasiallisesti epäjumalanpalvelua, 5.Moos.13; Jer.2, mutta myös väärää jumalanpalvelua, esim. juuri Jes.1. UT:ssa pidetään luopumusta totuudentunnosta ja Jumalan armon kokemuksesta vielä suurempana syntinä, Hepr.10:26-29. UT opettaa, että luopumus ei ole mahdollinen vain aloitteleville, Luuk.8:13, vaan myös edistyneille kristityille, esim. 1.Kor.9:27; 1.Kor.10:12; Ilm.2:4s. Erityisesti juuri lopun aikoina, jolloin hyvä sekä paha ovat kehittyneet huippuunsa, tapahtuu suuri luopumus, Matt.13:30; 2.Tess.2:3; vrt. Matt.24:11-12. UT:ssakin on erotettavissa kaksi luopumuksen muotoa: ENSIMMÄINEN: kääntyminen kristillisestä totuudesta juutalaisuuteen, pakanuuteen tai harhaoppeihin, Gal.4:9; 1.Kor.10:7, 1.Kor.10:14; 1.Tim.4:1, ja TOINEN: kääntyminen kristillisestä elämästä maailmallisuuteen ja ylpeyteen, 2.Tim.4:10; 1.Joh.2:15. Kummankin juuret ovat sydämen luopumuksessa elävästä Jumalasta, Hepr.3:12; Joh.15:6. |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10184 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40399 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
680 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
522 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
506 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
79 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
65 Luotu: 16.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
46 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
41 Luotu: 15.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
952 Luotu: 08.03.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024