Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle


Vieras

/ #26

16.11.2015 09:49

Edellisen 90-laman seurauksena yksityisyrittäjänä menetin kaiken ja jäin velkavankeuteen, jota kesti yli 20 vuotta ja vaikka kävin useita työllisyyskursseja työharjoittelupaikan lisänä ei tullut työtä, vaan ikärasismi nosti ponttaan ja asuntoa työllisyyspaikkakunnalta velkainen ei saanut.

Silloin aloin pelkäämään, etten ehkä jaksa enää taistella. Sitten velat vanheni ja poistettiin ja pääsin eläkkeelle, jotka nostivat positiivisuutta ja hain asuntoa - tosin kallimpaa, mutta isommasta kaupungista, jossa vuokrat kalliimpia. Tavoitteena on vielä sivutoiminen yrittäjyys, mutta sitten tuli tämä asumistuen laikkaus, ja mieli alkoi taas ahdistua, nyt ei siksi etten jaksaisi, vaan siksi - että minut muiden vaikeuksien takia ajetaan lopulliseen syrjäytyneen tilaan.

Hyvä, että kapinoimme ja voitimme tämän asumistuen ja uskoisin, että taustalla politiikoilla on se suomalainen häpeä, että sitä olisi ollut vaikea kantaa mukanaan, sillä tuo leikkaus olisi ollut liian monelle ihmiselle se viimeinen niitti.

Nyt monet meistä jäljellä olevista voimme taas kerran katsoa eteenpäin ja hieman tulevaisuuttakin myönteisemmin, mutta kuka tietää - mihin seuraavaksi pitäisi varautua.