Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!
Vieras |
/ #355 Missä on demokratia?09.12.2015 14:11Tämänkin päälle on kävelty ja viis veisattu asioista Valiokunnan mietintö StVM 16/2015 vp Vastalause Kolmikantaisesti valmistellussa esityksessä on sivuutettu työelämän muutos ja murros, jonka ansiosta itsensätyöllistävät ovat tilastollisesti nopeimmin kasvava työtä tekevien ryhmä. Lausuntoa ei ole pyydetty myöskään opetus- ja kulttuuriministeriöltä, vaikka hallituksen esitys sisältää luovien alojen elinkeinonharjoittajia koskevia muutoksia. Heitä koskevat asiat kuuluvat monella tapaa opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan. Hallituksen esitykseen sisältyvillä työttömyysturvalain muutoksilla olisi lakiesityksestä ilmenemättömiä vaikutuksia, jotka vaikeuttaisivat luovilla aloilla työskentelevien mahdollisuutta työllistyä. Koska esitys vaikeuttaisi erityisesti freelance-työn edellytyksiä, lakiesityksellä olisi myös kulttuuri- ja korkeakoulupoliittisia vaikutuksia, joita ei ole mitenkään arvioitu. Miksi päättäjät haluaa lisätä ihmisten ja Suomen talouden pahoinvointia? Itsensätyöllistävät ovat tilastollisesti nopeimmin kasvava työtä tekevien ryhmä (veronmaksajien), nyt tämäkin kasvu tyrehdytetään niin ei voi odottaa hyvää. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1968 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
118 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
707 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
483 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024