Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!


Vieras

/ #388

09.12.2015 17:28

Outi Alanko-Kahiluotoa lainaten: Lakiesityksen valmistelussa ei ole kuultu lainkaan kulttuurialojen työntekijöitä ja silpputyöntekijöitä edustavia järjestöjä, vaikka esitys koskee juuri heitä. Sosiaaliturvaa tulisi kehittää siten, että työttömyysturva kannustaisi ottamaan vastaan kaikenlaiset työt. Niin pääministeri Sipilä kuin työministeri Lindström ovat puhuneet joustavan sosiaaliturvan puolesta, joka sallisi liukuman palkansaajasta yrittäjäksi ja päinvastoin niin ettei henkilö menettäisi työttömyysturvaansa. Nyt hallitus toteuttaa aivan päinvastaiseen suuntaan menevää lainsäädäntöä.