Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!


Vieras

#376

09.12.2015 15:35

Taloustilanne on huono, juuri nyt yrityksillä ei ole varaa palkata ihmisiä pitkiin työsuhteisiin. Juuri nyt tulisi mahdollistaa kaikkien aktiivisuus ja  työ. Tämä päätös vaikeuttaa niin yrityksiä kuin omaa työtä tekeviä.

Kaiken työn tulee voida olla mahdollista! Työnteosta ei saa rangaista!


Vieras

#377

09.12.2015 15:40

Oma lehmä ojassa...
Mereca
Vieras

#378

09.12.2015 15:42

Haluaisin yrittäjäksi, mutta en voi siihen ryhtyä sosiaalisen eriarvoisuuden vuoksi. On epätodennäköistä, että alkuvaiheessa saisin katettua pakolliset elämisen kulut. Yrityksen on mahdotonta tuottaa yrityksen ja yrittäjän henkilökohtaisten kulujen kate ensimmäisetä kuukaudesta lähtien tasaisesti. Ellei yrityksen pohjatyötä ole tehnyt vuosien aikana etukäteen palkkatyössä tai sen ohella. Jatkossa työtä riittää yhä vähemmälle populalle, siksi osa-aikatyö on tärkeä tasapainoittaja.


Vieras

#379

09.12.2015 16:04

Koska Suomen tapa toimia on kehottaa ihmisiä työttömiksi ei kannusteta tekemään töitä. Miksi yrittää ja työllistää itsensä kun viedään turva ja tehdään se säännöksillä ja verotuksella mahdottomaksi. Suomi ei nouse ikinä jollei sinne saada parempia ja fiksumpia ihmisiä päättämään asioista.

Vieras

#380

09.12.2015 16:12

Työtön musiikinopettaja ja sairastunut astmaan huonosta sisäilmasta..siis ei enää työtä kouluissa.

Vieras

#381

09.12.2015 16:28

Harkitsen yrittäjyyttä. Saatan vuoden kuluttua olla kohderyhmää.
freekustaan ylpeä puoliso

#382

09.12.2015 16:32

Puolisoni valmistuttua laman syvimpänä hetkenä alalle, (media&taiteet) joka kärsii ehkä eniten talouden laskusuhdanteista, olen silti onnellinen, että hän on saanut freelacerina toimiessaan edes pientä palkkatuloa ja kokemusta. Soviteltu päiväraha on tässä tilanteessa pieni, mutta täysin välttämätön, enkä pelkästään tulojen heikkenemisen vuoksi suostu työttömyysturvan heikentämiseen, vaan myös yleisesti motivaation laskun vuoksi. Haluan, että kaikki freelancereina toimivat saavat luottaa siihen, että viivan alle jää edes positiivinen lukema. (vaikka saavat kenties kaikkiaan vähemmän rahaa kuin kotona makaavat?)


Vieras

#383

09.12.2015 16:34

Mielestäni asiaan puuttuminen tässä vaiheessa on kriittistä ja jokaisen velvollisuus. Kannustinloukut tulisi hävittää, eikä luoda uusia. Hohhoi hallitus, järki älä jätä.

Vieras

#384

09.12.2015 17:01

Työttömyys saadaan laskuun ja Suomen talous kasvuun mahdollistamalla itsensä työllistäville turvalliset puitteet luoda uusia vientituotteita, innovaatioita ja ratkaisuja jatkuvan muutoksen kourissa oleville markkinoille. Kupla on jo puhjennut, sen näkee suurten yrityksien mittavissa YT-neuvotteluissa. Itsensä työllistävät laskevat kannattavuutensa tarkkaan ja kestävästi sekä nykyiseen moderniin maailmaan sopiviksi. Työllisyyttä on turha etsiä kuolevilta aloilta, on aika luoda uutta ja antaa kaikki mahdollinen tuki rohkeille yrittäjille.


Vieras

#385

09.12.2015 17:14

Freelancer vuodesta -85. Ja syystä.

Vieras

#386

09.12.2015 17:26

Koska ei työtätekevien ihmisten elämää saa tehdä liian vaikeaksi!ei kaikilla ole mahdollisuutta jatkuvaan työn tekoon

Vieras

#387

09.12.2015 17:26

Asia on tärkeä ja hyvin perusteltu.

Vieras

#388

09.12.2015 17:28

Outi Alanko-Kahiluotoa lainaten: Lakiesityksen valmistelussa ei ole kuultu lainkaan kulttuurialojen työntekijöitä ja silpputyöntekijöitä edustavia järjestöjä, vaikka esitys koskee juuri heitä. Sosiaaliturvaa tulisi kehittää siten, että työttömyysturva kannustaisi ottamaan vastaan kaikenlaiset työt. Niin pääministeri Sipilä kuin työministeri Lindström ovat puhuneet joustavan sosiaaliturvan puolesta, joka sallisi liukuman palkansaajasta yrittäjäksi ja päinvastoin niin ettei henkilö menettäisi työttömyysturvaansa. Nyt hallitus toteuttaa aivan päinvastaiseen suuntaan menevää lainsäädäntöä.
Otto-Poika

#389

09.12.2015 17:35

Itse olen omaishoitaja sekä työtön,mikäli tämä menee läpi näin , pitänee lopettaa koko omaishoitajana olo ja hakemus vetämään hoitopaikasta,


Vieras

#390

09.12.2015 17:42

Olen liikenneopettaja, ja kovasti näyttää siltä, ettei tulevaisuudessa liikenneopettajia tarvita palkansaajina, mahdollisesti kuitenkin freelancereina, tai itsenäisinä yrittäjinä. Tämä liippaa läheltä, liian läheltä.

Vieras

#391

09.12.2015 18:28

Työllisyyttä pitäisi edistää ja lyhyetkin työtarjoukset pitäisi voida ottaa vastaan, kuten luovien alojen tekijöille on tyypillistä! Tämän päätöksen vaikutuksia ei ole analysoitu ja sen tuomia ongelmia tajuttu! Yksinyrittäjien/itsensä työllistäjien asemaa pitäisi parantaa ja kannustaa koulutettua nuorisoa(myös muitakin) rohkeuteen toimia itsenäisesti, työttömyysajan toimeentulo on tärkeä turvata se antaa jatkuvuutta ja vähentää turvattomuutta! Hallituksen on korkea aika ruveta katsomaan asioita (samaistua) muihinkin kuin EK pomoihin ja osakkeen omistajiin!

Vieras

#392

09.12.2015 18:28

Itse ollut pienyrittäjä

Vieras

#393

09.12.2015 18:46

Olen osuuskunta Paluun hallituksen puheenjohtaja ja minusta tuntuu, että osuuskuntalaisia petetään!

Vieras

#394

09.12.2015 18:47

Tein pari vuotta sitten sopimuksen Eezy-laskutuspalvelun kanssa, kun aloin markkinoida työpanostani suoraan. Tarjosin markkinointikirjeessäni palkanmaksua freelanceverokortilla ja 0-tuntisopimuksella tai vaihtoehtoisesti laskutuspalvelua. Tarkoitus oli työllistää itseni suoraan ilman henkilöstövuokrafirmojen välikäsiä. Palveluita ostivat ravintolat ja juhlapalvelut ja niille oli luontevaa maksaa tuntipalkkaa, koska niiden palkkalistoilla oli muitakin saman alan työntekijöitä ja ne toimivat alalla, jonka työpanosta tarjosin. Sen sijaan yksityishenkilöille ja järjestöille ei ole luontevaa solmia työsopimusta ja maksaa palkkaa. Niille sopii paremmin laskutuspalvelu. Koska olin vailla vakinaista työtä, olin oikeutettu (soviteltuun) päivärahaan. Eezy-laskutuspalvelun käyttäjänä osuuskunta maksoi minulle palkkaa, josta sain normaalin palkkalaskelman, jonka voin muiden laskelmien kanssa lähettää työttömyyskassaan päivärahamaksua varten. Sosiaaliturvani siis säilyi, mutta kykenin laajentamaan asiakaskuntaani tarjoamalla laskutusmahdollisuutta palkanmaksun rinnalla.

Moraalisesti koin, että haluan asiakkaan maksavan palvelusta, mitä hän saa, ei henkilöstövuokrafirmasta. Myöskään itse en ollut halukas maksamaan henkilöstövuokrafirmalle siitä, että työllistän itseni. Aiemmin nimittäin kävi toistuvasti niin, että tehtyäni muutamia vuoroja henkilöstövuokrayrityksen toimeksiannosta, asiakkaat tarjosivat työtä suoraan, mutta palkanmaksu hoitui edelleen vuokrayrityksen kautta.

Henkilöstövuokrayrityksen ansaintalogiikka perustuu sopimuksiin ja työntekijän tuntipalkan päälle lisättävästä kertoimesta. Tyypillisesti yritys veloittaa asiakkaaltaan esimerkiksi 45 e/h ja maksaa työntekijälle 15 e/h. Laskutuspalvelun kautta veloittaisin asiakkaalta n.32 e/h saadakseni itse saman tuntipalkan. Vaihtoehtoisesti veloittaisin 40 e ja nostaisin itse parempaa palkkaa.

Tässä muutamia syitä, miksi ja miten kenen tahansa vailla vakinaista palkkatyösuhdetta olevan ammattilaisen kannattaa työllistää itsensä useiden vaihtoehtoisten reittien kautta. Yllä olevasta myös ilmenee, miten laskutuspalvelut auttavat ihmisiä työllistymään ja silti säilyttämään sosiaaliturvansa. Yhteiskuntamme ei ole mustavalkoinen, jolloin ihmiset lukeutuvat kategorioihin yrittäjä tai työsopimussuhteinen kokoaikainen työntekijä. On lukuisia muitakin malleja. Siinä vaiheessa, kun laskutuspalvelu antaa riittävän toimeentulon, uskon että useimmat havaitsevat oman yrityksen perustamisen varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Omaa yritystoimintaani olen suunnitellut käynnistäväni kokeiluluontoisesti laskutuspalvelun kautta. Siten ennätän testata markkinoita, viilata tuotetta ja kehittää liikeideaani ilman riskiä sosiaaliturvan menettämisestä.

Vieras

#395

09.12.2015 19:08

Itsensä työllistämistä täytyy tukea eikä rangaista riskin ottamisesta

Vieras

#396

09.12.2015 19:08

Olen samaa mieltä.

Vieras

#397

09.12.2015 19:13

Epäreilu laki itsensätyöllistjille

Vieras

#398

09.12.2015 19:13

Pitäisi olla päinvastoin.
Christian Wenger
Vieras

#399

09.12.2015 19:19

Self-employed people need to have some sort of security. They are the fastest growing workgroup, many of them will be future entrepreneurs, employ people. So this law change is very wrong thinking! Don't understand why this can even be suggested!!


Vieras

#400

09.12.2015 19:26

Näyttelijöille huono juttu