Kannabis lailliseksi

Kimmo Tamminen
Suomi

/ #1537 Ensi vuonna saamme suomalaista tietoa

13.01.2010 10:12

”Kannabiksen kotikasvatus kiinnostaa tutkijoita
julkaistu tänään klo 07:21, päivitetty tänään klo 08:06
Keväällä käynnistyneessä tutkimushankkeessa kartoitetaan kannabiksen kotikasvattajia ensimmäistä kertaa Suomessa. Anonyymin nettikyselyn perusteella on tarkoitus muun muassa lokeroida eri kasvattajaryhmiä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Jussi Perälä.
- Kannabis on Suomen yleisimmin käytetty laiton päihde. Kuitenkaan sen kotikasvatusta ei ole juurikaan tutkittu, Perälä sanoo.
Suomalainen huumetutkimus on perinteisesti keskittynyt nuorten päihteidenkäyttöön, huumeongelmien ennaltaehkäisyyn ja päihteiden ongelmakäyttäjiin, mutta nyt tekeillä olevassa tutkimuksessa kartoitetaan kannabiksen kasvatusta ilmiönä. Tieto tuntuu kiinnostavan myös hampunviljelijöitä itseään: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen anonyymiin nettikyselyyn vastasi Suomessa 1 300 henkilöä, tuplasti sen verran kuin esimerkiksi Tanskassa tehtyyn vastaavaan tutkimukseen.
Kyselyssä kartoitettiin muun muassa kannabiksen kotikasvattajien koulutusta ja tulotasoa, omaa kannabiksen käyttöä, kasvatustarkoituksia ja kannabiksen kasvatuksen yhteyttä muiden laittomien päihteiden käyttöön tai myyntiin.
Kaikkiaan kymmenessä maassa toteutettavan tutkimuksen tuloksia saadaan odottaa ehkä jopa ensi vuoteen, mutta ennakkotietojen perusteella hampunviljelijöitä on moneen junaan. Tyypillinen kotikasvattaja ei kuitenkaan ole Perälän mukaan sen enempää teini-ikäinen kuin stereotyyppinen suomalainen huumerikollinenkaan:
- Kannabiksen kasvattaminen vaatii aikaa ja keskittymistä usean kuukauden ajan. Se vaatii siis myös tietynlaista elämänhallintaa.
YLE Uutiset / Linda Vettanen ”

Tämmönen lähde tällä kertaa. Tutkimuksen jälkeenkin jokainen saa ilmaista pohjattomasti mielipiteitään. Nyt pelkään, että ilmiöön pureudutaan tarkoitushakuisesti. Eli tästä tulee askel kohti dekriminalisointia.
Tottakai kotikasvattajien joukosta kuitenkin löytyy vastuullisia ihmisiä, jotka pitävän homman harrastuksena eivätkä aiheuta vaaraa ympäristölleen. Sellaisia ihmisiä on hurjastelemassa liikenteessäkin.