Joensuu vapaaksi pelosta
jk |
/ #135 Re: Re: Nämä Odin-natsipartiot08.01.2016 08:39#130: - Re: Nämä Odin-natsipartiot Täytyy jotekin olla aivan tavattoman tyhmä ihminen, että ei nyt tajua asioiden eroa ja jankuttaa näistä raiskauksista. Ei kukaan hyväksy raiskauksia tai väkivallantekoja. Ei niiden tapahtuminen lähipiirissä muuta sitä, että kaikki omankädenoikeus on vaarallista. Sitä on yksittäisten ihmisten turvallisuuspartiointi. Vaikka nämä Odinin soturit nyt tuskin ovat edes mitenkään huolestuttavia, saattaa heidän toimintansa hyväksyminen luoda esimerkin ja ennakkotapauksen. Jos nyt sallitaan tällaisten joukkojen partiointi, niin kuka tulevaisuudessa alkaa partioida, kun tästä tulee hyväksyttävä käytäntö. Saksassa huolta aiheutti jokin aika sitten Sharia-poliisien toiminta. Ne olivat ääri-islamilaisten itselleen keksimiä katupartioita. Sellaisiako täälläkin kaivataan. Pitäisi ymmärtää, että pohjoismaisen laillisuusvaltion yksi kulmakivi on siinä, että kaikki valta perustuu tarkasti lakiin. Siitä ei saa lipsua hyvien syiden takia. Kaduilla saa toki kävellä, mutta puuttuminen kanssaihmisten toimintaan on vallan käyttämistä. Se kuuluu vain viranomaisille. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51006 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
392 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
169 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
63 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
312 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1062 Luotu: 25.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
218 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
339 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
856 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11072 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
129 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022