VR:n kaukojunayhteys säilytettävä Kirkkonummella

Raideliikenteen alasajo

/ #90 Kirkkonummelta yhä hyvät yhteydet, väittää Antti Tuominen

07.02.2016 18:06

Suunnittelujohtaja Antti Tuominen vastaa HS:n yleisökirjoitukseen Olav Erikssonille ja kertoo, että VR haluaa vastata asiakkaiden odotuksiin entistä nopeammasta junamatkasta Helsingin ja Turun välillä.

Siis sulkemalla kirkkonummelaiset ulkopuolelle. Meidän odotuksillamme nopeudesta ei niin väliä. Lisäksi Tuominen jatkaa: "Turun suuntaan kulkeville VR järjestää linja-autoyhteyden Karjaalle,jossa voi vaihtaa länteen menevään kaukojunaan". Tosin hän unohtaa mainita, että niitä vuoroja on muutama päivässä ja yhteyden kestosta ei mitään. Hän jatkaa:"Toinen vaihtoehto on kulkea Leppävaaran kautta,jossa kaikki kaukojunat ovat pysähtyneet viime syksystä lähtien". Kukaan ei matkusta takaperoisesti,paitsi ehkä suunnittelujohtaja.

Vielä katkelma argumentointia: "Samoin pitää huomioida Helsingin ruuhkainen ratapiha,jolle ei mahdu nykyistä enempää liikennettä". Mitä ihmettä tällä on tekemistä pysähdyksen kanssa? Emmehän ole vaatimassa lisää vuoroja.

Kaiken lisäksi rantarata on kulttuurihistoriallisesti merkittävä juuri pysähdyksineen. Luoman asema, joka sekin valitettavasti lakkautetaan, oli sysäys alueen merkittävään kokonaistaideteokseen, Hvitträskiin.