Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!
Vieras |
/ #66507.02.2016 19:59Oman työn markkinointi voi ohjeistuksen mukaan estää työttömyysturvan saamisen! Jos uuden lain myötä yrittäjäksi tulkittu luovan alan työntekijä markkinoi osaamistaan verkkosivuilla tai yrittää aktiivisesti hankkia työtä työsuhteen muodosta riippumatta, voiko henkilö tehdä näin ilman vaaraa työttömyysetuuksien menettämisestä? Mitä on riittävän vähäinen tai liiallinen oman työn markkinointi, jolla on vaikutusta oikeuteen saada työttömyysturvaa? STM:n tulkintaohjeesta ei ilmene, milloin onnistunut markkinointi on luonut kysyntää niin paljon, että sen katsotaan olevan työttömyysturvan este. Vastaukseksi ei riitä, että henkilön pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä, sillä ohjeistus ei kerro, miten tämän voi todistaa?! Ylipäätään herää kysymys, kuinka yrittäjyyttä aloittava itsensä työllistäjä voi päästä irti työttömyydestä, jos oman työn markkinointi on mahdotonta, mikäli haluaa säilyttää oikeuden työttömyysturvaan?! Uudella lailla kaikista itsensä työllistävistä tehdään lähtökohtaisesti yrittäjiä, mutta TE-hallinnon ohjeilla yritteliäisyyttä puolestaan käytännössä rajoitetaan. Tämä on lyhyesti sanottuna RISTIRIITAISTA!! |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
962 Luotu: 16.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
723 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
378 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
709 Luotu: 21.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
612 Luotu: 13.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
177 Luotu: 25.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
390 Luotu: 11.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
555 Luotu: 17.03.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
851 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
594 Luotu: 04.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
768 Luotu: 18.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
487 Luotu: 20.03.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1617 Luotu: 23.09.2023
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
658 Luotu: 07.02.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
115 Luotu: 19.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20663 Luotu: 20.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
428 Luotu: 17.02.2025
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024