Jääkiekon MM-kisat takaisin YLE:lle

jere kolehmainen
.

/ #15

07.05.2010 16:36

Elämä muuttuu, ajat muuttuvat.

Lätkäoikeuksien siirtymisestä on vähän kaksijakoiset fiilikset. Ensinnäkin Yleisradion diktaattorioikeuksien purkaminen on aina hyvä asia. Toisaalta miksi kiekot piti siirtää maikkarille, missä lähetysten taso on mitä on? Niin studio-osuuksien kuin kuvanlaadunkin osalta.

Mitä tähän koko kansan rakastamaan halinalleen tulee, niin siihen minulla löytyy selkeä kanta. Eläkkeelle koko ukko! Mertarannan hehkutus on toki ollut persoonallista ja viihdyttävää, mutta kyseisestä vitsistä on mennyt "parasta ennen" -päiväys umpeen jo tämän vuosituhannen alussa.

Näitä MM-kisaoikeuksia enemmän olisin kuitenkin huolissani SM-Liigan perseilystä TV-oikeuksien suhteen. Kuluttajaa kustiin pahasti silmään, kun sama palvelu (SM-liiga) hajautettiin kahden maksukanavan taakse. Toisinsanoen kuluttaja joutuu maksamaan yhdestä tuotteesta kaksi kertaa.