Tenavapirtin on saatava jatkaa Akaassa
Tenavapirttiläisen tytön äiti |
/ #51 Re: --08.10.2011 12:59Tämä adressi on Tenavapirtin vanhempaintoimikunnan aloitteesta tehty, ei kenenkään yksittäisen ihmisen adressi. Ja niille, jotka ovat sitä mieltä, että tässä on enemmän tunteet kuin järki pelissä: juu, varmasti osittain onkin, ainakin meidän vanhempien taholta, joiden lapset joutuvat tämän kilpailutuksen myötä vaihtamaan lapsensa päivähoitopaikkaa 1.8.2012. Monet lapset ovat ko. päiväkodissa myös kunnan ostopaikoilla (sijoitettuna) ja varmasti myös heille on tärkeää, että lapsen hoitopaikka pysyy eskari-ikään asti samana. Kyse ei ole todellakaan siitä, että tämä päiväkoti olisi niin paljon upeampi kuin muut tai ettei kunnan päiväkodit kelpaisi kaikille vaan siitä, että lapsille on tärkeää saada viettää varhaislapsuus tutussa ja turvallisessa ympäristössä, tuttujen kavereiden ja aikuisten kanssa. Nyt lapset joudutaan ensi kesänä siirtämään kuka minnekin päiväkotiin, repimään pois tutusta päiväkotiympäristöistä, rutiineista ja omista kavereistaan. Mielestäni tässä rikotaan pahasti lasten oikeuksia. Te, joiden lapset ovat kunnallisessa päiväkodissa, esim. Rautalan , Ylpönpihan tai Nahkialan päiväkodissa, miettikää, miltä tuntuisi, jos kaupunki ilmoittaisi teille, että kaikki lapset tullaan ensi kesänä sijoittamaan eri päiväkoteihin, osa kenties myös Viialan puolelle. Ja että vanhemmilla ei olisi asiaan mitään sanavaltaa. Miettikää myös, jos kaikille kunnan päiväkodin työntekijöille ilmoitettaisiin, että päiväkoti suljetaan (sillä tilalle otetaan halvempi yksityinen päiväkoti, jota ei vielä edes ole olemassa) ja kaikki työntekijät irtisanotaan. Olisitteko TE vanhemmat tai päiväkodin työntekijät aivan hiljaa asiasta ja ottaisitte päätöksen mukisematta vastaan? Saanen epäillä... On mielestäni myös erittäin ristiriitaista, että samaan aikaan, kun kunta haluaa ulkoistaa osan päivähoitopalveluistaan, se lakkauttaa kuntalisän mahdollisuuden muilta yksityisiltä päivähoidon tuottajilta. Akaa mainostaa itseään yrittäjien kaupunkina ja lapsiystävällisenä kuntana. Tämä toiminta on aivan päinvastaista. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45471 Luotu: 02.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
139 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
107 Luotu: 03.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
73 Luotu: 01.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
215 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
242 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
107 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Tjudan vanhan graniittisillan säilyttämiseksi
93 Luotu: 26.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3583 Luotu: 10.09.2021