Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle
Sari Laitila Vieras |
/ #46 Liputus tasavallassa ja maassa jossa vallitsee demokratia08.06.2010 13:57Suruvanhempien taivaslapsiliputus on ajatuksena kaunis. Kuitenkin katson, jos todella tahdotte tämän menevän läpi, on todella tärkeää pystyä myös asettumaan niiden paikalle, jotka eivät ole lasta menettäneet tai joilla ei edes ole lapsia, tai mitään kontaktia lapsiin. Jos yhteiskunta liputtaa jotakin, sen tulee koskea jollain tavalla jokaista. Sen syyt tulee olla syvemmällä kuin omassa surussa tai tahdossa muistaa omaa lastaan. Siksi on ollut hienoa seurata rohkeita vastalauseita, sillä tällainen liputuspäivä ei voi mennä läpi, jos sille ei löydy valtakunnallista perustetta. Itse edelleen allekirjoitan tämän, niin ystävien puolesta jotka menettivät lapsen tai vaikka mummoni puolesta joka menetti lapsen aikuisena. Lapsen menettämättömänä voisin kuvitella opettajana luokassa ottavan aiheeksi lähinnä elämän ainutlaatuisuuden ja sen että elämää tulee vaalia, niin lapsen itse kuin aikuisen itsessään (joka on roolimalli lapsilleen elämästä ja sen ylläpitämisen taidosta). Sekin ihmetyttää, tätä ketjua lukiessa, että miksi meillä pyhäinmiesten liputuspäivä. vainko miehiä muistelemme? Ehkä voisi myös pyytää että tuo päivä muutetaan koskemaan todellakin jokaista ihmistä jonka menetimme? No nämä ulkopuolisen näkökulmia ja monesti ne ovat enemmän valtakunnallisempia kuin ne jotka tulevat jonkin ryhmittymän sisältä. Onnea matkallenne ja toivotaan että toivomus menee läpi eduskunnassa tai missä päätös nyt tehdäänkin! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
441 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51114 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21070 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
946 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025