Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle

#60: Vieras - Re:

Miten hienoa että jaksoit lapsen sairauden ohessa käydä läheistesi kriisejä. Ehkä se juuri osoittaa, että lapsen sairaus ei ole vielä rinnastettavissa lapsen kuolemaan. Sen allekirjoitan itsekin, kun olen elänyt läpi molemmat. Lapsen sairastaessa jaksoi toisin. Lapsen kuolema sai takin totaalityhjäksi, enkä jaksa kunnolla tätä omaa upottavaa suruanikaan.  

Tarjoat sinun tapaasi kaikille ainoaksi oikeaksi. Kannattaa avartaa tässäkin suhteessa ajatteluaan. Työn teko voi olla joillekin myös terapeuttista. Aikansa. Suru hakee oman syklinsä ja toteuttaa tarpeensa. Itse olin ensin 2 kk sairaslomalla. Sitten kokeilin töitä jonkun aikaa, jäin puoleksi vuodeksi sairaslomalle, työtä väliin ja taas sairaslomaa. Surussa ei ollut missään hyvä olla. Kotona suruun tukehtui, töissä sai siihen hieman etäisyyttä mutta sielläkään ei aina jaksanut. Hyvin ailahtelevaista. Ruumiillinen työ voi tuoda fyysistä vastapainoa surun henkisesti raskaaseen tilaan. Kuten liikuntakin. Miehet enemmän surevat toiminnallisesti, mutta myös osa naisista. Suruhan työstyy kyllä myös alitajuisesti taka-alalla vaikka teet ja touhuat. Paljon on kiinni siitä millaista työtä tekee ja onko työnteko edes mahdollista siinä tilassa ja salliiko se hitautta,  ja romahduksia tai tunteenpurkauksia.

Surun kokemus voi olla joillekin niin raskas, ettei kykene alkuunsa heittäytymään suremiseen kunnolla. Tämän vuoksi ihmisessa toimii defenssimekanismit, jotka suojelee mieltä liian suurelta järkytykseltä. Näille työ voi olla se tuki, elämä jatkuu edes jossain tasolla totutussa. On kieltämistä ja epäuskoa. Takertumista entiseen. Vasta kun mieli vahvistuu, defenssit vähenee ja suru alkaa mennä ymmärrykseen aste asteelta enemmän. Tärkeintä on kuunnella itseään ja  tehdä asiat  kuten itse kokee tarpeelliseksi tai oikeaksi. Eikä kuunnella kenenkään ohjeita mitä tulee tehdä missäkin kohtaa. Surusta selviytymiskeinoja on monia ja myös aikatauluja.

Ja on niitäkin jotka ei ymmärrä hakea sairaslomaa, tai eivät usko sitä tarvitsevansa tai saavansa.  Ei sairaslomaa kukaan tyrkytä ja sitä voi saada hyvin nihkeästi. Yhdeltäkin lapsensa menettäneeltä ymmärtämätön lääkäri meinasi kieltää sairasloman kun äiti ei heti ottanut mielialalääkitystä tuoreeseen suruunsa ja äiti oli ihan itse tilannut ajan lääkärille, pessyt jopa hiuksensa... Suru kun ei ole sairaus oli lääkärin ajatuksena. ...  Minusta tärkeää on saada sairaslomaa tarvittaessa, lapsen menetyshän traumatisoi, uuvuttaa ja sairastuttaa fyysisestikin. Mutta vieraankin kannattaa muistaa että kun toisella työ syö voimat ja häiritsee surutyötä, niin toinen saakin työstä pelastusrenkaan joksikin aikaa kun pystyy ottamaan surua pala palalta ymmärrykseensä.