Sairaanhoitajat pois palkkakuopasta!
Vieras |
/ #52312.04.2016 07:34Laitoin nimeni adressiin tietysti, koska olen itsekin ssairaanhoitaja ja tiedän mitä työ vaatii, etenkin komivyorotyö. Ilta-, lauantai- ja yölisät ovat alallamme aivan mitättömät, ainoastaan sunnuntailisä on ihan ok. Pakko on kuitenkin komivuorotyötä tehdä, koska ensinnäkin töihin, jossa tehdään säännöllistä työtä, on erittäin vaikea päästä, eli paikkoja ei juuri ole tarjolla ainakaaan itäisesssä Suomesssa ja koska perheessäni emme muuten tulisi toimeen, jollen tekisii vuorotyötä. Toinen jutttu on verotus. Kyllä keljuttaa katsoaa tilinauhaa, kun veroon ja muihin vähennyksiin (liiton jäsenmaksu, eläkemaksu ja joku ihmeen työtttömyysvakuutusmaksu??? vai mikä hitto se on) menee suunnilleen kolmasosa palkasta. Itselläni on jo monta vuotta ollut veroprosentti 24, joka on liian kova. Luulisi tällaisella verotuksella olevan Suomen asiat kunnossa, joten herää ajatus että varmasti ei isotuloisempia veroteta samassa suhteessa!!!!!!! Palkastani jää käteen 1700-2300/kk, joten lapsiperheessä ei paljon juhlita näillä tuloilla. Kuitenkin olisi tarpeen että raskaaan työn tekijänä voisi vastapainoksi esim. matkustella lomilla, mutta rahatilanne ei sitä mahdollista edes vuosittain. Perheessäni ei ole ns. jonninjoutavia menoja, vaan kaikki se mitä tavalliseen elämään vaaditaan/tarvitaan, esim. emme tupakoi ja alkon käyttö on todella vähäistä. Talolainan lyhennykseen menee noin 1100/kk. Puolisoni tekee myös kolmivuorotyötä, mutta tehtaassa. Hänen palkkkansa on pienempi, mutta olemme monesti hänen kanssaan puhuneet, että koneiden hoitaminen ei ole yhtä vaativaa kuin ihmisten. Koneeen voi sammuttaa, jos ei jaksa työtään tehdä, esim. yövuorossa. Tämä armas kotimaamme on sellainen paikka, että täällä ei oikeasti arvosteta kuin sellaisia ammatteja, jotka tuottavat rahaa ja joissa ollaaan jonkin sortin johtajia tai päälliköitä. Aloja, jotka tuottavat vaikeasti mitattavia asioita, kuten terveyttä ja hyvinvointia, ei arvosteta kuin puheissa. Valitettavasti vain kissa kiitoksella elää, eikä kyllä elä sekään, ruokaa ja juomaa ja turvaa tarvitsee ainakin meidän kissa. Kukaan ei varmaan jaksa lukea näin pitkää kommenttia, muttta vielä siitä, etttä kuinka hullua on että monet Suomessa tienaavat aivat mielettömiä summia ja lisäksi saavat vielä suuria osinkoja ja bonuksia, ei mitäään järkeä, kenenkään työ ei voi olle niin paljon tärkeämpää kuin muiden!!!! Sitten samaaan aikaan lätistään että esim. hoitoalan palkkoja ei ole vara nostaa, aivan p...puhetta. Että alkaa suututtamaan kun näitä ajattelee, oikein kuuluu ropina kun työmotivaatio tippuu. Kun unohtaa ikävät jutut, täytyy sanoa, että todella pidän ihmisläheisestä työstäni. Palkkaa pitää saada korotettua, koska työtahti ja vaatimukset ovat minunkin 15 vuoden urani aikana kiristyneeet, eikä palkka ole samassa suhteessa noussut. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42957 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10384 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1053 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
691 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
579 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
651 Luotu: 06.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
84 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
73 Luotu: 18.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
56 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1702 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2763 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
673 Luotu: 04.05.2025