Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle
Star-74 Vieras |
/ #69 Re: Re: Luonnotonta?01.07.2010 15:19
"Rakkaudesta suurinta on kyky laskea irti, kun sen aika koittaa..." Näillä sanoin sairaalapastori siunasi enkelimme vuonna 2002. Hän on kaunis, rakas muisto aina mielessäni, hän on arpi sydämessäni. Hän on rakas, lähellä, ei unohdettu. Joskus kipu ja kaipuu iskee, iskee lujaa ja se satuttaa. Yhä edelleen, 8 vuotta myöhemminkin käyn välillä polvillan. En sure, en itke, mutta kaipaan, rakastan ja kaipaan. Akuutissa vaiheessa suru oli lamaannuttavaa, repivää ja raastavaa. Ei sitä surua tajua kukaan muu, ei sitä tunne kukaan muu, ei sen mittaa ja määrää voi muut ymmärtää. Se repi ja raastoi, pilkkoi ja satutti aina uudestaan ja uudestaan. Kesti melkein 5 vuotta, että opin elämään suruni kanssa, ensimmäisen elävän lapsemme syntymään asti. Tuolloin uskalsin esikoisesta laskea irti ja huomasin, ettei hän kadonnut, unohtunut, hävinnyt mihinkään. Hän kulkee pikkusisaruksensa rinnalla, suojelusenkelinä.
Eniten kaipaan niitä hetkiä esikoisemme kanssa, yhteisiä asioita, jotka jäivät kokematta, jäivät tekemättä. Elämä oli niin lyhyt, ettei siihen mahtunut ensiaskelia, ei hänen suusta kuulua ensi-itkuakaan, elämän ääntä. Hän aloitti minussa prosessin, muutti minua ihmisenä, teki minusta aikuisen, laittoi näkemään elämän eri silmin. Pitkän, hitaan, kipeän prosessin. En ole enää kateellinen, en ole katkera, en suruuni hautautunut tai siitä alttaria itselleni tehnyt. Olen sydämessäni viiden lapsen äiti, monen silmissä vain kolmen lapsen äiti.
Sydämessäni tiedän, että se rakkaus ei katoa koskaan ja vuodessa on kaksi päivää, jotka aina muistan - lasteni enkeliksi syntymisten päivät. Kaksi päivää vuodessa, kun tämä äiti katsoo johonkin kauas, syvälle sydämeensä, vaipuu muistoihin, ajatuksiin siitä mitä joskus oli. Sitten suukotan ja halaan eläväisiäni; he ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä kuin mitä meidän kaksi ensimmäistäkin. Syksyllä on pyhäinpäivä, vainajien muistopäivä. Tuolloin muistamme enkeleitämme, viemme kynttilät haudalle. Viemme myös syntymäpäivinä ja jouluna heille kukan tai kynttilän. Eiväthän he siellä haudassa ole, he ovat meidän sydämessämme, sieluissamme, muistoissamme, ajatuksissamme.
Ehkä minun on ollut helppo "päästä yli surussa", koska lastemme kuoleman syynä oli ihan luonnollinen juttu. Siinä ei ollut mitään epänormaalia, luonnotonta, se ei tapahtunut auto-onnettomuudessa tai missään muussakaan onnettomuudessa. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä, ehkä kaksi onnistunutta raskautta (joista nämä meidän kolme ihanaista eläväistä ovat syntyneet) ovat auttaneet, parantaneet minut. Enhän minä olisi tätä kohtaloa itselleni valinnut vaan mielelläni olisin tytärtäni ensi syksynä kouluun saatellut, reppu ja penaaliostoksilla käynyt niin monen muun asian ohella. Monta vuotta tuhlasin kysymällä; miksi juuri minä, miksi juuri me, miksi juuri meidän lapsi. Sitten oivalsin, että miksei juuri me, mikä meistä tekisi sen parempia, sen erinomaisempia, ettei meille voisi mitään pahaa käydä. Miksi meidän lapsen kohdalle ei voisi osua ennenaikainen kuolema? Miksi sen pitäisi olla "joku muu" - sen jonkun muun silmissähän juuri me olemme se "joku muu". |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
440 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51114 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21069 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
946 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025