Ajatuksenvapauden puolesta
Gamma Vieras |
/ #15 Ajatuksenvapaus07.07.2010 09:05Kehoitan sinua perehtymään ajatuksenvapauden käsitteeseen, se on laajempi kuin sananvapaus eikä sillä tietenkään tarkoiteta vain vapautta ajatella haluamallaan tavalla. Se ei myöskään tarkoita pelkästään sananvapautta. Siihen liittyvät myös omantunnon- ja uskonnonvapauden käsitteet. Jos esimerkiksi asiattomasti painostamalla tai johdattelemalla kulutat turhaan kanssaihmistesi aikaa, rajoitat heidän mahdollisuuksiaan ilmaista ajatuksensa käytettävissä olevan ajan puitteissa, mikäli käytettävissä oleva aika menee asiattomien viestien oikomiseen ja korjaamiseen. Lisäksi pelko asiattoman kielenkäytön kohteeksi joutumisesta voi ymmärrettävästi rajoittaa aiheettomasti ihmisten mahdollisuuksia ilmaista itseään. Joissain tapauksissa häiriköinti voi myös vaikeuttaa asiallisen viestinnän luettavuutta. Osa ajatuksenvapautta on sekin, että ajatukset voidaan julkaista kenenkään siihen puuttumatta - mihin voisi vielä lisätä, tai julkaisuprosessia aiheettomasti häiritsemättä. Siksi häiriköinti voitaneen hyvinkin katsoa ainakin joissain tapauksissa myöskin ajatuksenvapauden rajoittamiseksi. Ajatuksenvapauden henkeen ei sovi se, että parhaat edellytykset ilmaista asiansa olisi häiriköillä, jotka rajoittavat suoraan tai välillisesti muiden vastaavaa vapautta. Ajatuksenvapauteen kuuluu oleellisena osana tasa-arvo, eli lähtökohtaisesti tasavertainen vapaus valita sekä ilmaista ajatuksensa, arvonsa ja uskomuksensa. Tämän enempää en asiaa ryhdy sinulle rautalangasta vääntämään. Sinun ei tarvitse ymmärtää taustalla vaikuttavaa filosofiaa kuten nyt ajatuksenvapautta, riittää että ymmärrät säännöt. Tiedät varmasti mistä ne löytyvät. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
719 Luotu: 08.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1180 Luotu: 19.04.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
443 Luotu: 07.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
223 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
971 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21163 Luotu: 20.03.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
186 Luotu: 28.08.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
184 Luotu: 07.09.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
415 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
245 Luotu: 09.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
168 Luotu: 29.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
192 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1118 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
271 Luotu: 10.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
784 Luotu: 17.03.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11124 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
273 Luotu: 29.07.2025